|
| Kunnallislehti 29.6.2007 |
Viljat tähkällä etuajassa
| |
 |
| Rypsin kasvua on tänä vuonna vaikeuttanut ensiksi kirppa ja myöhemmin rapsikuoriainen. |
|
– Viikosta puoleentoista viljat on edellä normaaliin kasvukauteen nähden, kertoo Markus Isotalo Pro Agria Farmasta.
Isotalon mukaan kylvöajankohdasta riippuen kaikki viljat alkavat olla jo tähkällä ja röyhyllä. Ajankohta on aikainen, ja myös heinät ovat olleet tänä kesänä aikaisessa.
– Heinätöitä on tehty jo jonkin aikaa, ja heinä on ollut myös noin viikon aikaisessa.
Isotalon mukaan nättiä kesäsadetta tarvittaisiin joka puolella vallitsevan kuivuuden torjumiseksi. Myös varhaisvihanneksien sadot ovat olleet melko pieniä ja laatu hyvin vaihtelevaa.
– Kova kuivuus vaikuttaa sadon määrään. Sateet olisi kuitenkin viljan kannalta tarvittu jo noin kolme viikkoa sitten. Näin myöhään tulevat sateet onneksi kasvattavat edes jyväkokoa, mutta jyvälukua ne eivät paranna.
Rypsin kasvua on tänä vuonna vaikeuttanut ensiksi kirppa ja myöhemmin rapsikuoriainen, joita on jostain syystä esiintynyt tänä kesänä paljon. Markus Isotalo Pro Agria Farmasta ei lähde arvailemaan syytä suureen kuoriaiskantaan.
– Vaikea se on sanoa, miksi niitä on tänä vuonna paljon. Rypsipelloilta kuitenkin näkee, että kasvustot ovat todella kirjavia, mikä on tuholaisten aiheuttamaa.
Isotalon mukaan tuhohyönteiset ovat kuitenkin vain yhden kesän murhe. Vaikka tänä vuonna niitä on paljon, ei se tarkoita sitä että ensi vuonna olisi suuria määriä. Ei kaatamalla, vaan sopivasti Vaikka sade edelleen parantaisi jyväkokoa, eivät viljelijät kuitenkaan toivo vettä taivaan täydeltä. Kaatosateet tuovat tullessaan riskin suurista lakoviljamääristä. Viljan lakoaminen riippuu kuitenkin myös paikasta ja muista tekijöistä.
Isotalo ennustaa myös puintiajan olevan hieman aikaisessa.
– Varmasti viljaa puidaan kovin jo elokuun puolivälistä elokuun loppupuolelle. |