www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 8.6.2007  |

PiPSille makea voitto ja murskatappio

Piikkiö -päivän peliin PiPS sai unelma-alun. Sami Haukka karkasi PiPSin ensimmäisessä hyökkäyksessä läpiajoon ja vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Vierailija SUnds IF ei lannistunut, vaan painoi jatkuvasti pelin PiPSin kenttäpäätyyn. Oolantilaisten uurastus palkittiin ensi jakson puolivälissä, kun SIF tasoitti pelin Jan Danielssonin maalilla. Tauolle mentiin tasalukemissa, vaikka PiPS oli koko ensi jakson lopun todellisessa paineessa. Puolustuksessa Toni Kontto uurasti laajalla alueella ja Pasi Tölkkö selkävaivaisena torjui monta pahaa vetoa.

Toinen jakso alkoi SIFn rajulla painostuksella. Liki piti -tilanteita oli useita, Valto Pernaa siivosi kerran pallon maaliviivalta ja pari kertaa paukahti nahkakuula tolppiin. Pelin vanhetessa PiPSin otteet paranivat ja toisen jakson jälkipuolisko oli tasaista kenttäpeliä.

Ottelun ratkaisu nähtiin viisi minuuttia ennen pelin loppua. Valto Pernaa kaadettiin rangaistusalueella ja tuomari Tomi Heikkilä vihelsi kylmästi pallon pilkulle. Valto itse asettui laukojaksi ja tykitti PiPSin 2-1 johtoon. Tämä tilanne säilyi loppuun saakka, vaikka SIF sai pallon vielä viime hetkillä PiPSin maalin tolppaan.

PiPSin parhaana palkittiin takalinjojen lukko Toni Kontto. Keskikentällä uurastivat hyvin Mikko Nyman ja Janne Haapanen. Loukkaantumisten rasittaman PiPSin ykkösmiehistöön oli kakkosesta nostettu Antti Saarikko ja Sami Elmeranta, jotka jaksoivat muun joukkueen myötä uurastaa koko 90 minuuttia. Vaihtopenkillä ainoa apu olisi ollut valmentaja Ari Hernaala. Todellinen taistelupeli PiPSiltä, joka nosti joukkueen kärjen tuntumaan viidennelle tilalle.

Torstaina PiPS kohtasi sarjakakkosen KaaPo 2 ja lunta tuli tupaan niin paljon kuin mahtui. 2-7 tappiossa ei ole paljon selittämistä. Alussa peli oli tasainen, mutta tilanteen ollessa 2-2 PiPSin maalivahti Pasi Tölkkö sai punaisen kortin kaadettuaan vastustajan hyökkääjän rangaistusalueella, näin ainakin ottelun tuomari asian tulkitsi. Myös Mikko Nyman joutui jättämään kentän yhdessä KaaPon puolustajan kanssa, syynä keskinäinen nahistelu. Paikalla olleet PiPSin kannattajat eivät kiitelleet ottelun päätuomaria. Enempää en aiheeseen puutu, koska en itse ollut paikalla. Tylyt lukemat jäävät voimaan ja PiPS putosi pari sijaa sarjataulukossa.

Perjantaina on vuosien jälkeen Peimarin derby, kun Piikkiön keskuskentälle saapuu Paimion Haka. Ottelu alkaa klo 18.30.

Aco

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina