|
| Kunnallislehti 10.6.2008 |
Alhaisesta vedenpaineesta harmia Piikkiössä ja Paimiossa
| |
 |
| Kaarinan vesihuoltoinsinööri Markku Nurmi toivoo ihmisiltä malttia etenkin puutarhan kastelun suhteen. |
|
Alhainen vedenpaine aiheutti harmia viime viikolla Piikkiössä, Paimiossa ja Kaarinassa. Tilannetta saatiin korjattua nostamalla Kaarinan vesitornissa veden alarajaa puolitoista metriä.
Pahimman kulutuksen aikaan Paimiossa päästettiin lisäksi vettä suoraan verkostoon vesitorniin pumppaamisen sijasta.
Yhdyskuntateknikko Pekka Salo Paimiosta uskoo toimenpiteiden auttaneen. Valituksia vedenpaineesta ei Paimiossa enää viikonlopun aikana tullut. Salo toteaa ongelman olleen muutenkin suurempi Piikkiössä.
– Tilanne on nyt hieman parempi, mutta ei täysin korjaantunut, mittausteknikko Jarkko Lehtonen kertoo.
Piikkiössä ollaan Kaarinan vesitornin armoilla, koska omaa vesitornia ei ole. Paineenkorotusasemiakin on vain yksi. Lehtosen mukaan alhaisesta paineesta on puhuttu jo aiemmin, mutta vastaavaa ongelmaa ei ole ollut.
– Nyt vedentulo ilmeisesti pieneksi hetkeksi lähestulkoon loppui, Lehtonen kertoo.
Ongelmallisimpia alueita Piikkiössä ovat Makarlanmäki ja Tammisilta. Paimiossa vedenpaine laski Veikkarissa ja ala-Oinilassa.
Malttia puutarhan kasteluun
Paineongelman syyksi on esitetty ahdasta siirtoputkea ja kuivuudesta johtunutta suurta vedenkulutusta. Lehtosen mukaan suurin ongelma oli se, että Kaarinan vesitornin veden pinta oli normaalia alempana.
– Normaalin mukaan olemme pystyneet vettä torniin pumppaamaan, mutta kulutus on ollut suurta, Turun Seudun Veden instrumenttiteknikko Seppo Heikinmaa sanoo ja kertoo, että tämän päivänä aikana vesitornin veden ylärajaa pyritään nostamaan.
Heikinmaan mukaan siirtoputket ovat normaalikulutuksen mukaiset. Viime viikon kaltaiseen huippukulutukseen ne eivät kuitenkaan riitä. Esimerkiksi Paimiossa vedenkulutus oli 400–500 kuutiota normaalia suurempaa, Piikkiössä kulutus lähes kaksinkertaistui. Suurinta kulutus on ollut ilta yhdeksän ja kymmenen välillä.
Toistaiseksi vedenkulutusta ei olla paimenkirjein rajoittamassa, mutta Kaarinan vesihuoltoinsinööri Markku Nurmi toivoo ihmisiltä malttia etenkin puutarhan kastelun suhteen. Hän huomauttaa, että vedenotossa mennään jo otto-oikeuksien rajoilla. Salon, Lehtosen ja Nurmen toiveissa on, että kuiva kausi vihdoin päättyisi.
– Kohtuullinen sade tarvitsisi tulla, ei kuitenkaan kovalla voimalla. Ukkoskuurotyyppinen sade ei imeydy maahan vaan menee pitkin pintoja, ja sitten ollaan ongelmissa hulevesien kanssa, Nurmi sanoo. |