|
| Kunnallislehti 27.6.2008 |
Keskuskentän peruskorjaushanke etenee Piikkiössä
| |
 |
| Hippaa Piikkiön kentällä torstaina leikkimässä Aino, Lotta, Jussi ja Mikko. |
|
Piikkiön keskusurheilukentän rakentaminen on alkamassa Piikkiössä jo tänä syksynä ja vähän etuajassa. Tosin ei aivan yllättäen, sillä rakentamisen ennakoitiinkin alkavan jo nyt syksyllä, kun kenttärakentamiseen saatiin läänin avustus.
Käytännössä kenttätyöt on pakko aloittaa, tai muuten kunnalta menee sivu suun tälle syksylle myönnetty 105 000 euroa. Avustuspäätöksen ehto on, että työt käynnistetään ennen lokakuun loppua.
Ensi vuodelle läänistä on luvassa hankkeeseen vielä 35 000 euroa avustusta. Koko keskusurheilukentän peruskorjaushankkeen kustannusarvio on 1,45 miljoonaa euroa.
Kunnanhallitus päätti, että tälle syksylle myönnetyn avustuksen turvin aloitetaan alueen kunnallistekniikan ja liittymä- ja pysäköintialueiden rakentaminen, vaikka itse kenttähankkeen toteuttamisesta ei kunnan kuluvan vuoden budjetin yhteydessä olekaan virallisesti edes päätetty. Näin ollen koko kuluvan vuoden määrärahatarve tulee syksyn alussa vielä valtuustoon lisämäärärahaesityksenä.
Koko kenttähankkeen lopullinen toteuttaminen jää kuitenkin tulevan Kaarinan uuden valtuuston päätettäväksi.
Suunnitelmien mukaan Piikkiön keskusurheilukentän rakentaminen on ajoitettu vuosille 2008- 2010 siten, että ensin kuntoon laitetaan aluetta ja itse kenttä, ja vasta viimeisenä vuonna rakennetaan uusi huoltorakennus jonka kustannusarvio on 450 000 euroa. Varsinaisen urheilukentän rakentamisesta on tarkoitus tehdä urakkatarjouspyyntö ja pyytää urakkatarjoukset syksymmällä. |