|
| Kunnallislehti 24.6.2008 |
Paimion kesäteatteri juhlistaa kolmekymppisiään mittavasti
| |
 |
| Satoi tai paistoi, Paimion kesäteatterissa pidetään rima korkealla. Kolmekymppisiään teatteri juhlistaa suurimuotoisella laulunäytelmällä Pyhättömien kylä. Estradilla nähdään muun muassa teatteridebyyttinsä tekevä Piia Koriseva (etualalla) sekä Anna Roos (vas.), Suvi Hyvönen ja Laura Yöntila. |
|
– Juhlanäytelmät ovat hivenen vaarallisia, sillä niistä tulee helposti suureellisia, ohjaaja käsikirjoittaja Pekka Saaristo miettii.
Suureellisuus "vaivaa" myös perjantaina ensi-iltansa saavaa Paimion kesäteatterin 30-vuotisjuhlanäytelmää Pyhättömien kylää. Saaristo kuitenkin toteaa, että valinta oli tietoinen.
– Pitkään on puhuttu, että 60-lukunäytelmä tehdään ja nyt se tulee.
Paimiolaiseen rintamamieskylään sijoittuvassa laulunäytelmässä näyttelee yli 40 näyttelijää. Musiikista vastaa seitsenhenkinen orkesteri. Satsaukset niin puvustukseen kuin äänentoistoonkin ovat mittavat.
– Tekemisen rutiini mahdollistaa isojen juttujen tekemisen, Saaristo sanoo huomauttaen samalla, että pitää näytelmien kantaesityksiin tuomista arvokkaampana kuin vanhojen näytelmien kierrättämistä.
Saaristo on ollut mukana Paimion kesäteatterin toiminnassa alusta alkaen. Hän laskee ohjanneensa, kirjoittaneensa tai sekä kirjoittaneensa että ohjanneensa 80 prosenttia kaikista Paimion kesäteatterin esittämistä näytelmistä.
Monet näistä ammentavat aiheensa Paimion historiasta. Saariston käsissä muualta lainatutkin näytelmät ovat muokkautuneet paimiolaiseen maisemaan ja kulttuuriin sopiviksi. Pyhättömien kylä jatkaa tätä perinnettä.
– Historiallisesti Pyhättömien kylä on näistä näytelmistä lähimpänä nykypäivää, Saaristo toteaa ja empii, voisiko kirjoittaa nykyajasta.
– Tiettyä nostalgiaa kesäteatterissa pitää olla, hän jatkaa.
Jatkossakin kotiseutu saattaa Paimion kesäteatterissa olla esillä, sillä loppuun asti Saaristo ei suinkaan ole Paimion historiaa kalunnut. Tulevaisuudessa Saariston haaveissa siintää näytelmä Paimiossa sijainneesta internointileiristä. Aihe kuitenkin vaatisi Saariston mukaan perusteellista tutkimustyötä.
– Pyhättömien kylään en tarvinnut arkistotietoja, koska olen itse viettänyt lapsuuteni pyhättömien kylässä, Saaristo kertoo.
Konkareita ja ensikertalaisia
Saariston lisäksi Pyhättömien kylässä on mukana muitakin, jotka ovat kulkeneet läpi koko Paimion kesäteatterin 30-vuotisen taipaleen. Tiilityöläistä näyttelevä Kaarina Tammi palasi pitkän tauon jälkeen näyttämölle viime vuonna. Hän toteaa näytelmien muuttuneen alkuajoista suurempitöisiksi.
Tammelle mielenpainuvimpia rooleja on ollut Ruustinnan osa Silkkienkelissä.
– Pekka yleensä katsoo, mikä rooli kenellekin istuisi kuin hansikas käteen, Tammi kiittelee.
Saaristo puolestaan toteaa, että Paimion kesäteatteri tunnetaan korkeasta tasostaan ja rimastaan, mikä osaltaan saattaa karsia uusien tulijoiden määrää. Uudet kasvot otetaan kuitenkin lämpimästi vastaa.
– Tämän porukan kanssa on ihana tehdä töitä. Arvostan sitä, ettei kukaan odota, että olisi ammattilainen. Tässä porukassa saa olla noviisi ja kysellä tyhmiäkin, teatteridebyyttinsä tekevä Piia Koriseva todistaa. |