| |
| Kunnallislehti 6.6.2008 |
Kaiken kansan silmien alla
| |
 |
| – Minun tärkein työni täällä on keittää nokipannukahvia kodassa, Jessica nauraa ja puhaltaa talven pölyt pois pannun päältä. |
|
Paimiolainen Hannosen perhe viettää kesänsä tavalla, josta moni päivittelee että ihan hullua hommaa! He ovat Muumimaailmaan liittyvän Väskin seikkailusaaren kalastajaperhe, joka asuu ja elää vieraiden silmien alla, ja ilman mitään nykyajan mukavuuksia.
Ainoina he myös yöpyvät saarella, kun salakuljettajat, metsästäjät, merirosvot ja muut työntekijät menevät yöksi kotiin.
– Tämä on jo kolmas kesä täällä. Lapset ovat koko talven odottaneet tätä, Jessica Hannonen kertoo.
Hän on luokanopettaja, mikä mahdollistaa saarikesät. Puoliso Konsta on näyttelijä. Maijastiina on nyt 7 ja Onnimanni 6. Vain Tellu, koiranpentu, on ensikertalainen.
– Meillä on possu, kilejä, lampaita, kanoja, kukkoja, kissoja, koiria, kaneja, kirjekyyhkyjä, luettelee Maijastiina, joka vietti suunnilleen koko ensimmäisen Väskin-kesänsä onnellisena kilien aitauksessa.
– Tässä me eletään, näyttää Jessica pihapiiriä, jota ympäröivät kota ja kahvila, kanikoppi ja kilien aitaus, nuotio-paikat, sauna ja täksi kesäksi valmistuva puoti-posti.
Jaloissa pyörivät kanat ja kissanpennut. Keskellä pihaa on pitkät pöydät ja penkit, jossa ruokailevat niin vieraat kuin oma väki. Isäntäperheen ainut yksityinen tila on "makuuhuone", johon mahtuu hädin tuskin neljä sänkyä.
Kalastajaperhe hoitaa lapsensa ja eläimensä, laittaa ruokaa ja lämmittelee turvekammisaunaa koko päivän, jotta vieraiden on mukava pujahtaa uimisen välillä lämpimään. Perheen oma saunavuoro on joka ilta, sitten kun saari on pantu "kiinni".
Lue lisää lehdestä! |