www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

Kesäkuu 2009

30.6.2009

AA-ryhmä aloittaa Sauvossa
Kouluteiden turvallisuus puhuttaa Kaarinassa
Elektroniikasta taiteeksi
Tommi Reponen valittu MM-ryhmään

26.6.2009

Lukiorakentaminen käynnistynee pikaisesti
Kaarina ei vielä keskustele uudesta kuntaliitoksesta

23.6.2009

Sauvon keskustassa haastava kaavoitustyö
Paimion asemalle luvassa asuintiloja
Kalastusalueet haluavat suojella kalakantoja
Kaarina ostaa päivähoitoa Verkanappuloilta
Ervelä johtaa Suomen valtuuskuntaa

19.6.2009

Paimion siirtoviemäri valmistui
Svengiä ja salaviinaa

16.6.2009

Kaarina-lisä käyttöön syyskuun alusta
Viva Vista maistui Paimiossa
Idolseja ja suomirokin kuninkaita Hovirinnassa
Tapiolan päiväkodista vuokrasopimus

12.6.2009

Sauvon teollisuusalueelle uutta yritystoimintaa
Kaarinan johto etsii säästökohteita
Biisien tekstipajassa rutistettiin riimiä

9.6.2009

Suora linkki Peimarista Brysseliin
Sami Seliö vei retrovenekisan voiton
Kaarinasta Suomen Luovin Kunta 2009
PiPs vaivoin voittoon

5.6.2009

Paimion valtuustoseminaarissa puitiin taloutta
Nuoret haluavat puhtaan Itämeren
Linja-autollakin voi kotiseutumatkailla
Suunnistuksen SM-pitkät ja sprintit ratkottu, PM-kisat nyt Salossa
SM-duathlonia sunnuntaina Piikkiössä

2.6.2009

"Sivistys on avarakatseisuutta"
Nuorten kuorot mukana Laulukaupunki-tapahtumassa
Mini Runo-Kaarina laajenee
Maastopalo Paimion Koskelassa
AC Sauvon P95:lle makea turnausvoitto
Maria juoksee Nuorgamista Helsinkiin

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina