www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 15.6.2009  |

Kaarina-lisä käyttöön syyskuun alusta

 
Kaarinan valtuustokokous pui kuntalisää maanantaina, ja aihe kiinnosti luonnollisesti lapsiperheitä.

Kaarinan kaupunki alkaa maksaa lasten kodinhoidontuen Kaarina-lisää syyskuun alusta. Kaupunginvaltuusto siunasi asian maanantaisessa kokouksessaan.

Alun perin lisää kaavailtiin maksettavaksi jo elokuun alusta, mutta KELAn byrokratian vuoksi lisää on mahdollista maksaa vasta kuukautta myöhemmin.

Kaarina-lisälle oli alustavasti näytetty vihreää valoa jo kokousta edeltäneissä ryhmäkeskusteluissa, mutta asia keskustelutti valtuustoa illan mittaan.

– Kuntalisä on kannatettava asia, mutta talouden faktat puhuvat toista. Alkuvuoden ennusteet kaupungin tuloksesta kertovat kymmenen miljoonan euron miinustuloksesta, ja on mahdollista että pahenevan taloustilanteen myötä pakkaselle mennään jopa 15 miljoonaa ensi vuonna. Kaarina-lisän osuus alijäämästä on yksin miljoonan luokkaa, kokoomuksen Kalervo Korvensyrjä totesi puheenvuorossaan, ja epäili talouden tasapainottamisen vaativan jatkossa veroäyrin nostoa jopa 20,5 prosenttiin.

– Olemmeko halukkaita veroprosentin nostoon, vai maksatammeko lisävelat lapsillamme, hän kysyi.

Kokoomuksen Teuvo Hartonen kannatti Kaarina-lisän käyttöönottoa.

– Rahaa kuluu, mutta hyvinvointi ei ole suoraan rahassa mitattavissa, hän sanoi.

Vihreiden Mari Saario oli tyytyväinen tehtyyn päätökseen.

– Kaarina-lisä antaa lisää vaihtoehtoja lapsiperheille heidän miettiessään lastenhoitoa. Kaarina-lisän käyttöönotto on tärkeä lapsimyönteinen signaali ulospäin kaupungilta, Saario sanoi.

Kaarina-lisää maksetaan 200 euroa perheen nuorimmasta alle 3-vuotiaasta lapsesta ja sata euroa kaikista muista sisaruksista.

Lue lisää aiheesta perjantain lehdestä!

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina