|
| Kunnallislehti 2.6.2009 |
Nuorten kuorot mukana Laulukaupunki-tapahtumassa
| |
 |
| Pienempien kuorolaisten esitykseen kuuluu laulamisen ohella erilaisia ilmeitä ja käsien liikkeitä. |
|
Lapset ja nuoret ovat voineet tammikuusta alkaen harrastaa Paimion musiikkiopistossa myös kuorolaulua.
Musiikinopettaja Marjut Jaakola vetää opistossa kahta lauluryhmää, joista toinen koostuu 8–11-vuotiaista lapsista ja toinen 12–16-vuotiaista nuorista.
Ryhmät ovat harjoitelleet kuorolaulua ahkerasti koko alkuvuoden. Nyt on tullut aika astua ensimmäisen kerran estradille. Foorumina on Salossa 4.–7. kesäkuuta järjestettävä Lasten Laulukaupunki -tapahtuma ja sen Kuoroskaba. Kyseinen kuorolaulukilpailu käydään Salon torilla lauantaina puolenpäivän aikaan.
Kumpikin Paimion ryhmä esittää kisassa kaksi laulua. Nuorempien laulajien kilpailukappaleita ovat Hissun kissun hiivitään ja Mix mix nari nari. Ensiksi mainittuun lauluun on tehnyt koreografian Hilkka Malkki. Jälkimmäinen laulu esitetään Edu Kettusen työstämän taustanauhan säestyksellä.
– Olemme valinneet hauskaa ja iloista ohjelmistoa, tiivistää Marjut Jaakola.
Paimion hieman isommiksi kasvaneet kuorolaiset laulavat ilman taustanauhaa kappaleen Revontulten leikki ja taustan kera Abba- klassikon Mamma Mia. Taustanauhojen käyttö on kuorolaulussa verraten uutta, mutta se on tullut laajallekin yleisölle tunnetuksi television Kuorosota-ohjelman myötä.
– Meininki on Salossa tällä kertaa hieman poikkitaiteellista. Kuorosota-ohjelmaan viittaa sekin, että Kuoroskabaa tuomaroi Veeti Kallio. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset eivät vierasta taustanauhaa, vaan esiintyvät mielellään svengaavan rytmin säestyksellä.
Yhteensä Paimion musiikkiopiston kuoroissa laulaa 21 lasta ja nuorta. Kappalevalikoimassa on sekä yksi- että kaksiäänisiä lauluja. Kesätauon jälkeen toiminta jatkuu taas. Uusia laulajia otetaan mielellään mukaan harrastamaan.
– Tämä on eloisaa ja innostunutta joukkoa, määrittelee Marjut Jaakola ja toivoo, että muutama poikakin rohkaistuisi syksyllä kokeilemaan kuorolaulua. |