|
| Kunnallislehti 2.6.2009 |
Mini Runo-Kaarina laajenee
Lasten Mini Runo-Kaarinan runoilijoiden joukko on kasvanut Kaarinan ja Piikkiön yhdistymisen myötä. Nyt julkaistiin jo viides lasten kirjoittama runokokoelma: Kaarina – meren helmi.
Tänä vuonna runojen pääaiheena oli Kaarinan 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kaarina, meren helmi. Runokilpailuun saapui yhteensä 134 runoa, ja moni oli innostunut myös kuvittamaan runonsa. Runokirjan kanteen pääsi kuva, jonka oli tehnyt Sofia Henriksson Piispanlähteen koululta.
Kilpailun palkintoraatiin kuuluivat kirjastotoimenjohtaja Maija Söderblom, kirjastovirkailija Päivi Svala, lehtori Maaret Perälä ja erityislastentarhanopettaja Pia Töykkälä. Valintatilanteessa he eivät tienneet runon kirjoittajaa, koulua, päiväkotia tai muuta hoitoyksikköä.
Palkitut:
Sarja 5-vuotiaat ja esikoululaiset: Salli Suomela ja Janni Murto, Hovirinnan päiväkoti; Natalia Helokoski, Kuusiston esiopetusryhmä; Milla Ojaniemi, Hovirinnan päiväkoti.
Sarja 1-luokkalaiset: Veera Schrey, Valkeavuoren koulu, Tua Halen, Valkeavuoren koulu, Samuel Virta, Piispanlähteen koulu.
Sarja 2-luokkalaiset: Miia Salmi, Kuusiston koulu, Julia Korpinen, Valkeavuoren koulu, Matilda Paananen, Kuusiston koulu.
Sarja 3-luokkalaiset: Anne Myllylä, Rungon koulu, Liina-Amanda Lautamäki, Valkeavuoren koulu, Ville Soinila, Rungon koulu.
Tänä vuonna Mini Runo-Kaarinassa oli neljä sarjaa, nuorimmat 5- vuotiaita ja vanhimmat kolmasluokkalaisia, ja jokaisesta ryhmästä palkittiin kolme parasta runoa. |