www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 19.6.2009  |

Paimion siirtoviemäri valmistui

 
Siirtoviemäri on valmis.

Paimion elokuussa 2008 aloitetun siirtoviemärin työt on saatu vain pienellä aikatauluviiveellä päätökseen. Ensimmäiset pumppujen pyörähdykset vietiin häiriöttä läpi keskiviikkona.

Parin viikon koekäyttöajan järjestelmä on vielä urakoitsijan kontolla, minkä jälkeen se virallisesti vastaanotetaan. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 4,2 miljoonaa euroa.

Tästälähin paimiolaisten jälkeensä jättämä biomassa työntyy nestemäisessä muodossa yli 18 kilometrin matkan "vuorten yli" päätyen lopuksi Turun Kakolan puhdistamoon. Matkan varrella entisen Piikkiön jätevedet pumpataan kyytiin.

Paikallisesti jätevesiä ei enää puhdisteta, vaan neljä vuosikymmentä toiminut Paimion puhdistamo jää pumppaamoasemaksi.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina