|
Ensin pöytä ja sille sitten tietokone ja muu tarpeisto. Lounetin vanhat tilat muuttuivat kaupunginvirastoksi torstaista alkaen. |
|
Paimion kunnanviraston "evakkotaival" väliaikaisiin tiloihin alkoi torstaina. Remontin alta lähtivät pöydät ja mappikasat kohti Ala-Vistaa ja Lounetilta hankittuja väliaikaistiloja. Kirjastotalon monttu on jo avoinna, ja muuton myötä myös virasto-osan korjaukselle tulee tilaa. Muuton takia hallintopalvelun ja sosiaalitoimen tilat ovat suljettuina vielä tänään perjantaina. Uudet väliaikaistilat
puolestaan ovat auki marraskuun alusta lukien Puhelimenkulman talossa,
kotihoidon osalta Osuuspankin talossa. Muutossa tarjoutui urheiluseuroille
ja muille yhdistyksille tarpeellista työtoimintaa. Järjestelyt
jatkuvat viikonlopun yli. |
|
|
|
Elsa-radan toteutuessa junaan saatettaisiin nousta Paimiostakin. |
|
Turun ja Helsingin välinen rautatieyhteys on jälleen noussut valtakunnalliseksi puheenaiheeksi. Tällä kertaa keskustelun on avannut liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen, jonka mukaan valtioneuvosto tulee lähiaikoina asettamaan työryhmän pohtimaan Lohjan kautta kulkevan uuden ratayhteyden rakentamista Helsingin ja Turun välille. Oikoratakaavailuihin kytkeytyy Paimion, Piikkiön ja Sauvon kannalta mielenkiintoinen seikka eli taajamaliikenteen kehittäminen rataosuuden molemmissa päissä. Leena Luhtanen on painottanut, että ennen kuin mutkittelevaa, kapeaa ja yksiraiteista rantarataa ryhdytään peruskorjaamaan, on syytä tehdä perusteellinen selvitys muista realistisista vaihtoehdoista. Luhtanen näkee, että Espoon, Lohjan ja Salon välinen Elsa-rata olisi realistinen vaihtoehto rantaradan peruskorjaamiselle. Oikoratahanke tulisi toteutettavaksi aikaisintaan ensi vuosikymmenen loppupuolella. Salon ja Espoon välinen oikorata lyhentäisi nykynopeuksilla matkustusaikaa Turusta Helsinkiin noin kolmellatoista minuutilla. Elsa-kaavailuihin kytkeytyy myös taajamaliikenteen kehittämistä. Helsingin suunnalla kehitettäisiin uutta, nopeaa yhteyttä Nummelan ja Lohjan suuntaan. Turun päässä
pyrittäisiin luomaan sujuvaa taajamaliikennettä Piikkiön,
Paimion ja Salon suuntaan. Turku-Salo-taajamaliikenteen kehittäminen
on mukana myös Ratahallintokeskuksen visioissa. Mikäli kaavailut
toteutuisivat kaikessa laajuudessaan, merkitsisi se aikaa myöten
kaksoisraideratkaisua sekä kolmea uutta henkilöliikenneasemaa
Turun ja Salon välille. Asemat olisivat Piikkiö, Paimio ja Halikko. |
|
Sähkeet |
|
Ahokkaan kirja palkittiin Piikkiössä pitkään vaikuttaneen, sittemmin pääkaupunkiseudulle muuttaneen Jorma Ahokkaan kirja Karjalan kannaksen evakuointi on saanut Suomen Pienkustantajat ry:n Sampo-palkinnon yleisen tietokirjallisuuden sarjassa. Vuoden 2004 palkintojenjaon suorittivat eilen Helsingin kirjamessuilla yhdistyksen puheenjohtaja Reima T.A. Luoto ja sihteeri Merja Urponen. Palkittuja oli viidessä kategoriassa. Sampo-palkinto
on yhdistyksen perustama, ja se jaetaan vuosittain, nyt toista kertaa.
Se jaetaan suomalaisen pienkustantajan julkaisemasta teoksesta. Ahokkaan
kohdalla kustantaja oli Pilot-Kustannus. Yhdistyksen matkakirjallisuuden
palkinto jaetaan Matkailumessuilla. Ahokkaan Karjala-teos on "virkistävä
poikkeus sikäli, että hän arvioi evakuointia aiemmin tehtyjen
suunnitelmien pohjalta", joita kuitenkin jouduttiin improvisoimaan,
palkinnon perusteluissa todetaan. Niiden mukaan "teos tuo merkittävän
lisän Karjalan kohtaloita käsittelevään kirjallisuuteemme". |
|
Urheilu |
|
Maajoukkuesuunnistaja Satu Vesalainen palaa Rastiin Maajoukkuesuunnistaja Satu Vesalainen, 27 palaa ensi kaudeksi kasvattajaseuraansa Paimion Rastiin. Vesalainen suunnisti viimeiset kuusi vuotta Tampereen Pyrinnössä, jonne tie vei Paimiosta Angelniemen Ankkurin kautta. Satu Vesalainen on viimeiset vuodet kuulunut Suomen naissuunnistuksen kärkinimiin. Vuonna 2000 hän nappasi yösuunnistuksessa ensimmäisen yleisen sarjan SM-kultamitalinsa. Tänä vuonna hän kuului Suomen maajoukkueeseen Ruotsin MM-kisoissa. Maailman cupin finaaleissa viime viikonloppuna Saksassa hän oli parhaana suomalaisena seitsemäs normaalimatkalla. Maailman cupin yhteistuloksissa sijoitus oli 19. Kari Arposen valmentaman Vesalaisen siirto vahvistaa entisestään Paimion Rastin naisjoukkuetta. Paimion naiset nappasivat kuukausi sitten hopeaa SM-viestissä. Vesalaisen tavoitteet ovat silti henkilökohtaisella puolella. - Tampereen Pyrinnössä voitin Venlojen viestin kahdesti ja kerran SM-viestikultaa, joten vain Tvåmilan voitto puuttuu listalta. Tavoitteeni ovat henkilökohtaisissa kisoissa, mutta on hienoa, että nyt myös Paimiossa on kasassa näin hyvä joukkue, Vesalainen toteaa. Suuri vaikutus oli myös sillä, että Paimion Rasti tarjosi työpaikan Paimion seudun suunnistusmatkailun ja -taidon kehittämishankkeessa. Vesalainen toimii hankkeen projektityöntekijänä. Tampereen AMK:n liiketalouden oppilas kartuttaa samalla työharjoittelutiliään. Kuuma paikallispeli Paimiossa Lauantaina Paimiossa pelataan yksi salibandyn II-divisioonan länsilohkon kuumimmista paikallisotteluista, kun sarjakärki Ruoskan vieraaksi saapuvat Turun Weikot. TuWe on yllättäen nollakerhossa kahden ottelun jälkeen, vaikka joukkue on veikkauksissa sijoitettu lohkon kolmen kärkeen. - Weikoilla
on heikon alun jälkeen pakkovoiton paikka ja kovat paineet äänekkään
paimiolaisyleisön edessä. TuWen punanutuista kannattaa tarkkailla
mm. Mikko Reunaa, joka on yksi sarjan tähtipelaajista. Meillä
syksyn kuumia nimiä ovat olleet kovaa laukova Kalle Palokankare ja
maaliahne Johan "Alex" Wahlsten. Lauantaina neljältä
alkaa todellinen klassikkomatsi, hehkutti Ruoska-ikoni Jarno Reponen ennakkotunnelmia. |
| Etusivulle |