www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 27.10.2006  |

Kunnallislehti voitti paikallislehtikisan

 
Lehtien kilpailunumerot arvotaan. Tällä kertaa arvonta osui maaliskuulle.

Kunnallislehden 90-vuotisjuhlavuoden yksi kohokohta koettiin torstaina, kun lehti palkittiin Sanomalehtien liiton tämänvuotisessa paikallislehtien laatukisassa yhtenä maan parhaana paikallislehtenä.

Kunnallislehti voitti kaksi kertaa viikossa ilmestyvien lehtien sarjan.

Tuomariston perustelujen mukaan Kunnallislehti on tuhti lukupaketti, jonka aihevalikoima on monipuolinen. Lehti kertoo paikallisista asioista kattavasti. Ulkoasun osalta todettiin, että lehti on selkeä, monipuolinen ja yhtenäinen.

Paikallislehtikisan kaksi kertaa viikossa ilmestyvien lehtien sarjaan osallistui tänä vuonna 39 lehteä. Kilpailunumerot arvotaan, ja tänä vuonna kilpanumeroksi osui maaliskuun 31. päivä ilmestynyt lehti, jossa oli rakentamisen- ja sisustamisen teemasivut. Tuomaristo kiitteli erikseen liitteen sisältöä ja mielenkiintoisuutta.

Paikallislehtikisan järjestää Sanomalehtien liitto ja tuomaristo koostuu alan opiskelijoista ja ammattilaisista. Arvottuja kilpailunumeroita arvostellaan juttujen sisällön, kuvituksen, mielipidekirjoitusten ja ulkoasun osalta. Kunnallislehti keräsi kisassa lähes täydet pisteet kuvituksesta ja mielipideosastosta, jossa arvioidaan mm. pääkirjoitus, pakinat ja yleisöosastoa eli tavallaan myös sitä miten lehti aktivoi lukijoitaan.

Tuomaristo arvosti Kunnallislehden juttujen kieltä ja helppolukuisuutta. Myös kuviin ja niiden sisältöön oli panostettu, vaikka pientä kritiikkiä tulikin muutamista poseeraukuvista.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina