|
| Kunnallislehti 23.10.2007 |
Räjähtävää voimaa pienessä paketissa
| |
 |
| Tiistain treeneissä puntit nousivat kevyesti. Aina kaikki ei kuitenkaan mene putkeen. – Hyvän urheilijan erottaa huonosta siinä, että jatkaako epäonnistumisen jälkeen, Anne toteaa. |
|
Paimiolainen 28-vuotias Anne Lupala, sukuaan Heikkilä, on monille tuttu näky Paimion jäähallin kuntosalilla. Miehensä Petteri Lupalan kanssa treenaava siro vaaleaverikkö on koostaan huolimatta suuri tekijä naisten voimannostossa ja penkkipunnerruksessa Suomessa.
Useita Suomen mestaruuksia kahminut Lupala saavutti tänä vuonna elämänsä ensimmäisen EM-hopeamitalin Tanskassa järjestetyissä penkkipunnerruksen EM-kisoissa. Huikealle suoritukselle lisäpainoa antaa se, että mitali heltisi 67,5-kiloisten sarjassa, vaikka Anne itse painoi vain himpun yli 60 kiloa.
Kuluva vuosi on ollut antoisa myös voimanoston saralla: viime helmikuussa Lupala nappasi SM-kultaa voimanoston suomenmestaruuskisoissa.
Stereotyyppinen kuva "bodaajanaisista" on usein sellainen, että lajia harrastavat ovat isoja ja miehekkään näköisiä. Siksi Annen pienikokoisuus aiheuttaa usein ihmetystä.
– Se ei korreloi suoraan, että jos on iso niin on vahva, Anne oikaisee.
– Vaikka nainen kuinka pumppaa, lihakset eivät kasva valtaviksi.
Anne ja Petteri myöntävät, että osa lajin naisharrastajista on "karpaaseja". Usein tällaisissa tapauksissa on kuitenkin kyse hormonien käytöstä. Anne itse kuuluu antidopingtoimikunnan testauspooliin eli ADT:n, johon kuuluu vain muutama sata urheilijaa Suomessa. Suomen Voimanostoliitto SNVL tekee yhteistyötä ADT:n kanssa. Anne on tämän vuoden aikana ehditty testata jo kolme kertaa.
Tulevaisuudessa Annen haasteena on rikkoa omia ennätyksiä, ja kehonrakennuskin siintää haaveissa mielenkiintoisena vaihtoehtona. Petterillä edessä ovat pian ensimmäiset voimanostokisat, joihin pariskunta parhaillaan valmistautuu yhdessä. |