www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 5.10.2007  |

Piikkiön hallitus lämpeni Kaarinan ehdotukselle

Piikkiön kunnanhallitus katsoo, että Kaarinan, Paimion, Piikkiön ja Sauvon välinen kuntaliitosselvitys on syytä todeta päättyneeksi, koska Kaarina on irtautunut neljän kunnan yhteisestä selvitystyöstä.

Piikkiön kunnanhallituksen mielestä liitoskeskustelujen tulisi kuitenkin jatkua Piikkiön ja Kaarinan kesken, ilman muita osapuolia. Kaarinan kaupunki on esittänyt Piikkiölle kahdenvälisiä neuvotteluja pyytäen vastausta mahdollisimman pian.

Mahdollisesta jatkoselvityksestä päättää Piikkiön kunnanvaltuusto seuraavassa kokouksessaan 15. lokakuuta. Yksimielistä päätöstä ei liene luvassa, sillä hallituksessakin asiasta käytiin tiukka 5–4 äänestys.

Paimion kaupunginhallitus puolestaan totesi keskiviikkoiltana, että Kaarinan irtautuminen neljän kunnan yhteisestä liitosselvityksestä käytännössä päätti kyseisen selvitystyön. Paimion kaupunginhallitus esittää kuitenkin valtuustolle, että Paimio lähestyisi Piikkiötä ja Sauvoa yhteistyön lisäämisen merkeissä – tarjoten samalla vaihtoehtoa, että kuntaliitosneuvotteluja jatketaan jo tehdyn selvitystyön pohjalta kolmisin.

Ellei Peimari-vaihtoehdon selvittäminen ota naapureissa tulta, tulisi Paimion, Piikkiön ja Sauvon yhteistyötä syventää kaikilla palvelutuotannon alueilla, Paimion kaupunginhallitus toteaa. Paimion hallitus soisi yhteistyön olevan viimeistään vuonna 2013 niin laajaa, että siitä löytyy eväät kuntarakenteen muuttamiselle.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina