|
| Kunnallislehti 30.10.2007 |
D-tyttöjen taival alkoi voitolla ja tappioilla
D-tyttöjen lentopallon aluemestaruussarjan avaus pelattiin Somerolla Joensuun koulun mainiossa liikuntasalissa. Sarjan aloitusturnausta Paimion Yrityksen tytöt selvästi jännittivät. Paimiolla oli otteluohjelmassa kolme peliä, näistä kotiin tuomisinaan yksi voitto ja kaksi tappiota.
Ensimmäiseen otteluun paimiolaiset saivat vastaansa aina pirteällä pelipäällä olevan Viestin Chili - joukkueen. Ratkaisupaikoissa Chilit olivat paimiolaisia etevämpiä ja ottelu kääntyi salolaisille 0-2.
Toiseen otteluun Yritystä vastaan asettui toinen salolaisjoukkue, Viesti Vamos. Tässä pelissä paimiolaisilla ei ollut mitään vaikeuksia. Yritykseltä riitti 2-0 voittoon tällä kertaa rutiinisuoritus.
Kolmanteen peliin Yritystä vastaansa asettui salolaisten ”ykkösjoukkue” Hattivatit. Ensimmäisen erän mentyä selvästi salolaisille ei paimiolaisilta enää löytynyt paukkuja toiseen erään. Selvä 2-0 voitto salolaisille.
Aluemestaruussarja jatkuu seuraavaksi Paimion turnauksella, joka pelataan sunnuntaina 25.11. koulukeskuksen 1-salilla.
|