|
| Kunnallislehti 10.10.2008 |
AC Sauvo nousi 5. divisioonaan
AC Sauvon eli Sauvon Urheilijoiden jalkapalloilun edustusjoukkue nousi sarjan päätteeksi 5. divisioonaan. Vastaavia nousijoita ovat myös KaaPS Kaarinasta sekä Laitilan Jyske.
Sauvon tulos kertoo paikallisen jalkapalloilun nousukiidosta, jota erinomainen tekonurmikenttä on osaltaan vauhdittanut.
– Nousu oli jo viime vuonna hilkulla. Nyt loppupään neljä voittoa takasivat tuloksen. Ryhmä on pääosin pelannut kymmenisen vuotta yhdessä ja tulos näkyy, kommentoi joukkueenjohtaja Jarmo Anttalainen.
Hänen mielestään juuri nousu on vaikeampaa kuin uudella tasolla pysyminen. Joka tapauksessa vaatimukset ja vastus kovenevat seuraavaan kauteen lähdettäessä. Silloin koettavissa on myös kovia paikalliskamppailuja paimiolaisen PaiHa:n joukkueen kanssa.
Sauvon nousu näytti jo karkaavan käsistä alkusyksyn yhden tappion ja kolmen tasapelin myötä. Tasainen ylälohko ja sopivat ristiinpelaamiset jättivät kuitenkin mahdollisuuksia, jotka joukkue hyödynsi. Nimenomaan joukkueena pelaamisen arvioidaan tuoneen hyvän tuloksen.
Puolustuksen ja maalivahtipelin tiiviydestä kertoo se, että AC Sauvolla oli sarjassa vähiten päästettyjä maaleja. Maalivahdin tonttia hoiti vastuullisesti Arto Suomi. Myös keskikenttä onnistui, ja kärkimiehet ylsivät tarvittaviin maaleihin, näyttävimmin Kalle Himberg, joka harjoitusottelut mukaan laskien pommitti 23 osumaa verkon perille, seuraavina eniten maalasivat Samuli Lempiäinen ja Topi Törmä.
Ykkösryhmän kokoavina kapteeneina ovat toimineet Mikko Laihinen ja hänen loukkaannuttuaan Kari Kotanen.
|