www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 17.10.2008  |

Vaalikeskustelukierros käynnistyi Piikkiöstä ja jatkui Paimiossa

 
Piikkiön paneeliin osallistui 15 ehdokasta.

Yrittäjien, Rotarien ja Kunnallislehden yhteisesti järjestämässä vaalikeskusteluissa Paimiossa ja Piikkiössä yleisöä oli tiistai-iltana laihanlaisesti, mutta juttua riitti siitä huolimatta.

Keskusteluihin osallistuivat kaikki näissä kuntavaaleissa Kaarinassa ja Paimiossa ehdokkaita asettaneiden ryhmien edustajat.

Tasa-arvoa ei ryhmien puolella oltu unohdettu, mutta Piikkiössä halukkaimpia esilläoloon olivat nimenomaan piikkiöläisehdokkaat.

Piikkiöläispainotteista keskustelíjajoukkoa puhuttivat nuorten hyvinvointi, urheilukenttä ja kouluresurssit. Paimiossa lähdettiin keskiviikkona liikkeelle lapsista ja nuorista, siirryttiin työväestöön ja elinkeinoelämään ja sitten vanhushuoltoon. Sauvon keskustelutilaisuus on ensi viikon keskiviikkona Seuralassa.

Kunnallislehden nettisivuilla on uutuutena videokuvaa vaalikeskusteluista. Eilen torstaina nettiin saatiin otteita Piikkiöstä ja perjantain kuluessa katsottavaksi tulevat ensimmäiset palat Paimiosta.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina