|
| Kunnallislehti 21.3.2006 |
Valomerkki varoittaa alkoholin vaaroista
| |
 |
| Paimion
nuorisopoliisin Jorma Niemisen mielestä Valomerkki
on toiminut hyvin, sillä näkyvä päihteidenkäyttö
on vähentynyt nuorilla. |
|
Nuorisopoliisi Jorma Niemisen mukaan Valomerkki-toimintamallilla
pyritään muuttamaan nuorten asenteita alkoholinkäyttöä
kohtaan sekä tiedottamaan käytön seurauksista rakentavan
keskustelun avulla.
Niemisen mukaan nuoren jäädessä kiinni
ensimmäisellä kerralla riittää yksi puhuttelu.
Mikäli ongelmat jatkuvat, ja nuori jää useamman kerran
kiinni, viimeistään kolmas kerta voi johtaa lastensuojelullisiin
toimenpiteisiin. Se on kuitenkin hyvin harvinaista. Peimarin alueella
ei kyseisiä tapauksia ole sattunut yhtäkään.
Vanhempien kanssa keskustelutilaisuuteen tuleminen
saattaa olla nuorelle kova pala. Samoin vanhemmat voivat kokea häpeää
keskusteluun saapuessaan. Saapumatta jättäminen ei kuitenkaan
hyödytä, sillä muuten sama asia hoidetaan poliisilaitoksella.
- Kaarinassa on ilmennyt muutamia tapauksia, joissa
puhuttelusta on haluttu kieltäytyä. Puhutteluhan on tapa,
jolla korvataan esitutkinta. Edellytämmekin, että kieltäytymistapauksissa
tullaan poliisilaitokselle selvittämään asia. Rikos
on kuitenkin tapahtunut.
Suurin osa kiinnijääneistä on ollut
tytöistä 14-15-vuotiaita ja pojista 15-17-vuotiaita. Juuri
18 vuoden ikää lähestyvä nuori voisi luulla,
ettei Valomerkki koske häntä. Lain mukaan nuori on kuitenkin
alaikäinen, ja alkoholilain mukaan samassa asemassa kuin nuoremmat.
- Poliisi voi suorittaa harkintaansa tapauskohtaisesti.
Peruskäytäntönä on kuitenkin se, että lain
mukaan mennään. Lähes 18-vuotiaidenkin tapauksiin
on siksi puututtu, Nieminen selventää.
Entäpä sitten konkreettiset vaikutukset?
Tietoa asenteiden muuttumisesta tai muista pitkäaikaisista
vaikutuksista ei ole vielä saatu, mutta Nieminen uskoo, että
Valomerkki on toimiva ratkaisu päihteidenkäytön vähentämiseen.
- Näkyvä alkoholinkäyttö on
jonkin verran vähentynyt. Nykyään poliisiauton nähtyään
nuoret juoksevat karkuun. Aika usein pääsemmekin pikku
juoksukilpailuihin.
|