www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 23.3.2007  |

Peimarin kunnat ja Kaarina ostavat leikkauspalveluja

 
Vasta ajan myötä saadaan selville, onko kilpailuttaminen ollut mielekästä.

Peimarin kunnissa ja Kaarinassa on tuskastuttu siihen, että erikoissairaanhoidon kustannukset kipuavat ylöspäin lähes kymmenen prosentin vuosivauhdilla.

Kustannusnousun hillitsemiseksi ja hoidon nopeuttamiseksi kyseisissä kunnissa tehtiin viime vuonna päätös harmaakaihileikkausten sekä lonkan ja polven tekonivelleikkausten kilpailuttamisesta. Asiantuntemus kilpailuttamiseen hankittiin konsulttiyritykseltä.

Konsultoinnin seurauksena kaihileikkaukset ja huomattava osa tekonivelleikkauksista ostetaan lähivuosina MedOne Oy -nimiseltä yksityiseltä valtakunnalliselta palveluntuottajalta. Säästöjen syntymisestä ei ole vielä varmuutta, mutta hoidon aikataulut tulevat joka tapauksessa huomattavasti nopeutumaan.

- Tekonivelleikkausten kohdalla säästöä arvioidaan syntyvän muun muassa siitä, että tehostettua kotipalvelua tarvitaan vähemmän, kun leikkausta ei tarvitse odottaa niin pitkään, sanoo hanketta vetävän Kaarinan vt. kaupunginjohtaja Päivi Mikkola.

- Tärkeää on sekin, että hankkeessa mukana olevat kunnat maksavat leikkauksista seuraavat 2-3 vuotta kiinteiden taksojen mukaan. On hyvä tietää, ettei tulossa ole ennakoimattomia hinnannousuja.

Sairaanhoitopiiri ei ollut mukana tarjouskilpailussa, koska sieltä ei pystytty kertomaan hintoja niin pitkällä aikavälillä kuin toivottiin.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina