|
| Kunnallislehti 30.3.2007 |
Sauvon jalkapallokenttä saa tekonurmen
| |
 |
| Sauvon
jalkapallokenttää pohjustetaan paraikaa hienolla
tuhkasepelillä, jolla kentän pinta saadaan otolliseksi
tekonurmen asennukselle. |
|
Sauvon Hakkispaana-jalkapallokenttä saa alkavaksi
turnauskaudeksi pintaansa kumirouhe-hiekkatekonurmen (KHT). Hankkeen
toteuttaa Sauvon Urheilijat jalkapallojaostonsa kautta, talkoillen
ja eri rahoituskanavia käyttäen.
Kunta irrotti kentän pinnan pohjustukseen 4000
euroa. Tekninen- ja ympäristölautakunta päätti
siirtää kyseisen summan talvikunnossapidossa lauhan talven
takia säästynyttä rahaa.
Sillä kentälle on jo toimitettu hienojakoista
tuhkasepeliä, jolla aiempaa murskepintaa parannetaan ja tasoitetaan.
Salaojitukseltaan ja pohjaltaan suhteellisen uusi kenttä on
yleisesti ottaen hyvä.
- Sauvoon on tulossa samantyyppinen tekonurmi kuin
Paimion KHT Soikka, sillä erotuksella ettei meidän kentästä
tule lämmitettävä, sanoo SU:n puheenjohtaja Markku
Ojala.
Ojala sanoo SU:n toteuttavan hankkeen joka tapauksessa,
vaikka koko rahoitusketju ei vielä ole lopullisesti kasassa.
Seura luottaa hyviin yhteistyökumppaneihinsa, ja rahaa on anottu
myös julkisena avustuksena opetusministeriöltä sekä
Suomen Palloliitolta.
|