www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 20.3.2007  |

Veikkarin koulu ehkä lopetetaan

Veikkarin koulun mahdollinen lopettaminen ja jättäminen varakouluksi on tiistaina esillä osana Paimion laajamittaisia koulutilajärjestelyjä. Koululautakunnasta asia siirtyy keskiviikkona kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Esillä ovat kaupungin neuvottelut Fortumin tilojen hankinnasta koulukäyttöön. Valtionavustusta varten tehtävällä muutoksella on kiire, vaikka Fortumin tilojen ostopäätökseen on aikaa kesän kulmalle.

Fortumin päärakennusta on ajateltu lukion tiloiksi, jolloin koulukeskuksesta vapautuu perusopetukseen tilaa myös Veikkarin koulun oppilaita varten.

2010- ja 2020-luvuilla purkautuvaan lisätilan tarpeeseen haetaan nyt kokonaisratkaisua. Kaikkiaan on kyse yhteensä yli viiden miljoonan euron muutos- ja korjaushankkeista, joihin valtionosuutta on saatavissa vajaa puolet.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina