|
| Kunnallislehti 14.3.2008 |
Aleksi Kiikko maajoukkueeseen
| |
 |
| Paimiolainen kilpauimari Aleksi Kiikko on kohonnut ikäryhmänsä parhaimmistoon Suomessa. |
|
Paimiolainen uimarilupaus Aleksi Kiikko toi tuplaviestikultaa Oulun SM-uinneista. Hänet on myös valittu nuorteen maajoukkueeseen.
Tosissaan uintia treenaava nuorukainen on tehnyt vakuuttavaa urheilu-uraa jo hyvän aikaa.
Raision Urheilijoiden väreissä uiva Kiikko (16v) osallistui P18-Suomenmestaruusuinteihin viime viikonloppuna Oulussa. Nuorten poikien joukkue oli voitokas: kolmesta mahdollisesta viestimestaruudesta se nappasi kaksi. Lisäksi joukkue ui yhden hopeamitalin.
Aleksi onnistui myös henkilökohtaisella matkallaan 100 metrin vapaauinnissa sijoittuen neljänneksi uudella ennätyksellään 55.08 pitkällä radalla. Tosin viestissä ankkurina kulki vieläkin kovempaa, mutta ainoastaan aloittaja saa virallisen ajan.
Kiikon näytöt ovat riittäneet myös maajoukkuepaikkaan. Hänet valittiin nuorten maajoukkueeseen, jonka ensimmäinen koitos on huhtikuun lopussa Euroopan nuorten uimareiden mestaruusuinneissa (CIJ Meet) Luxemburgissa. |