|
| Kunnallislehti 4.3.2008 |
Selvitysmies antoi raporttinsa
| |
 |
| Piikkiön seurakunta kääntyy mieluummin laajemman seurakuntayhtymän puoleen kuin sulautuu suoraan Kaarinaan. Lopullisen päätöksen saamiseen kuluu vielä vähintään kuukausia. |
|
Piikkiön kirkkovaltuusto käsitteli hyvillä mielin selvitysmies Kauko Viitasen raporttia siitä, mitä Kaarinan ja Piikkiön kuntaliitoksesta johtuva seurakuntajaon muutos tulee aiheuttamaan.
Viitasen oman johtopäätöksen mukaan Piikkiön seurakunta tulisi liittää omana seurakuntana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään eikä sulauttaa suoraan Kaarinaan.
Piikkiön kirkkovaltuuston oli omassa lausunnossaan helppo yhtyä selvitysmiehen näkemykseen. Lausunnosta haettiin valtuustossa silti parannettavaa pilkun paikoistakin ja sanojen sävyeroista, kun itse asiasta kaikki olivat yhtä mieltä. Seurakunnan säilyminen on piikkiöläisille äärimmäisen tärkeä asia, ykkösperusteluna sen pitkä historia, joka ulottuu 1200-luvulle asti.
Janne Aso painotti että Kaarinan seurakunta on jo nykyisellään ylisuuri, kun siinä on yli 18 000 jäsentä. Kirkkohallituksen asettama työryhmä totesi pari vuotta sitten, että jo 15 000 jäsenen seurakunta on niin suuri yksikkö että se on mielekästä jakaa.
Lue lisää lehdestä! |