www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 7.3.2008  |

Hyvätuloiset pakenevat Turusta naapurikuntiin

 
Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa hän nosti esille Turun ja ympäristökuntien välisen problematiikan.

Turku on esittänyt työssäkäyntialueensa kunnille Kaarinalle, Piikkiölle, Paimiolle, Sauvolle, Liedolle, Naantalille, Raisiolle, Ruskolle, Vahdolle ja Auralle koko seutua kattavan kuntarakenneselvityksen tekemistä.

Turku toivoo saavansa kunnilta "kokonaisvaltaiset kannanotot" kyseiseen selvitykseen osallistumisesta toukokuun loppuun mennessä. Sen lisäksi Turku haluaa valtiovallalta laajaa selvitystä nykyisen kuntajaon aiheuttamista ongelmista suurilla kaupunkiseuduilla.

– Nykyinen kuntarakenne pakottaa kunnat keskinäiseen kilpailuun asukkaista ja yrityksistä seudun sisälläkin. Tämä vaikeuttaa voimavarojen kokoamista, sanoo Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen.

Turun kannalta ongelmallista on muun muassa se, että Turussa työssä käyvät hyvätuloiset veronmaksajat muuttavat naapurikuntiin. Tilalle muuttaa väkeä, jolla on pienet tulot, mutta korkea palvelutarve. Niinpä Turun kaupunki esittää valtiovarainministeriölle asiantuntijaselvityksen teettämistä keskuskaupunkien ja kehyskuntien taloudellisista vuorovaikutus- ja kehitystekijöistä. Turkua ja Turun seutua tarjotaan selvitystyön pilottikohteeksi.

Kaupunginjohtaja Pukkinen korostaa, ettei kyseessä ole pyyntö suur-Turun perustamiseksi, vaan halu selvittää tasapuolisesti, minkälainen suurten kaupunkiseutujen tilanne tällä hetkellä on.

Pukkinen on kuitenkin useaan otteeseen todennut – muun muassa Kunnallislehdessä – että näkisi mielellään jopa Peimarin kunnat osana Turkua, kun aika on siihen kypsä.

Lue lisää lehdestä!

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina