www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 11.3.2008  |

Tekonurmelle UEFA-avustusta?

Rungon kentälle ensi kesänä tehtävästä tekonurmikentästä odotetaan seuraavaksi urakkatarjouksia. Kentän rakentamiseen aiotaan hakea myös avustusta Euroopan jalkapalloliitolta.

Tekonurmi tehdään Rungon jalkapallokentän päälle, ja tarkoituksena on päästä rakentamaan tekonurmea kesäkuussa, kun jalkapalloilijat pääsevät nurmikentille. Suunnitelmat ovat jo valmiit, ja tarjouspyynnöt on lähetetty urakoitsijoille.

Toiveena on, että tekonurmen hinta jäisi alle 150 000 euroa. Rakentaminen tuli ylipäätään mahdolliseksi tälle vuodelle, kun Piikkiön Palloseura hankki 150 000 euroa lainaksi kunnalle. Kunta maksaa lainan korotta takaisin seuralle myöhemmin.

Kenttähankkeeseen aiotaan hakea myös Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n HatTrick-avustusta, joka on tarkoitettu jalkapallon olosuhteiden kehittämiseen kaikissa Euroopan maissa. Myönnettävien avustusten määrä on harkinnanvarainen, ja niiden suuruuden päättää HatTrick-ohjelman hallitus, mutta avustuksen määrä voi olla korkeintaan noin 10 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Avustusta voi hakea esimerkiksi kentän, katsomon tai hallin rakentamiseen tai korjaamiseen.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina