|
| Kunnallislehti 21.3.2008 |
Tammisiltaan suunnitteilla uusi liikerakennus
| |
 |
| ABC:n ja Tiileri-keskuksen tuntumaan suunnitellaan uutta suurta liikerakennusta. |
|
Paimion Tammisillan ABC:n ja Tiileri-keskuksen kupeeseen nousee lisää liiketiloja, mikäli valmisteilla oleva asemakaavamuutos menee läpi.
ABC:n ja Tiileri-keskuksen itäpuolelle suunnitellaan noin 4 700 neliön liikerakennusta, jossa olisi tilat kotimaiselle kauppaketjulle sekä useammalle tehtaanmyymälälle.
Hankkeen toteutuminen edellyttää kyseisellä alueella olevien kahden tontin sekä tonttien rakennusoikeuksien yhdistämistä. Kaavamuutos on jo luonnosvaiheessa ja tontit omistava Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK hieroo parhaillaan kauppoja omistamastaan alueesta sijoittajan kanssa.
Kaupat on tarkoitus lyödä lukkoon lähiviikkoina. Rakentamisenkin pitäisi alkaa heti, kun kaavamuutos on valmistunut. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, valmista olisi aikaisintaan kesällä 2009.
Hankkeen puuhamies, kauppaneuvos Arto Arvonen ei vielä tässä vaiheessa kerro, minkä ketjun myymälä Tammisiltaan on nousemassa. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että S-ryhmän myymälästä ei ole kyse. Tiloihin ei myöskään ole tulossa huonekalu- auto- eikä kodinkoneliikettä.
Sijoittaja ja myymälätilat vuokraava kauppaketju ovat joka tapauksessa jo käyneet neuvotteluja.
Lue lisää lehdestä! |