www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 28.3.2008  |

Kerrostalo kerralla remonttiin

 
Remontin alta talon toiseen päähän muuttaneen Marja-Liisa Väisäsen väliaikainen asunto on alkuperäisessä kuosissa. Väisänen arvelee sietävänsä puoli vuotta kehnossa kunnossa olevaa asuntoa, mutta toivoo, ettei joutuisi muuttamaan toistamiseen ennen uusittuun asuntoon pääsemistä.

Paimion Katajatien vuokrakerrostalon ensimmäiset kolme rappua tyhjenivät asukkaista vuodenvaihteen jälkeen. Talossa on meneillään mittava remontti. Remontin jälkeen lähes kaikki on uutta, vain pohjaratkaisut ja tiiliset ulkoseinät jäävät ennalleen.

Vuonna 1972 valmistunut kiinteistö siirtyykin nykyaikaan remontin myötä.

– Kiinteistö ei vielä ollut loppu, mutta esimerkiksi se, että keittiössä on yksi pistoke, ei riitä tänä päivänä. Lämpötalouden paraneminen on kuitenkin ehdoton asia, isännöitsijä Ilkka Sepponen toteaa.

Kiinteistössä uusitaan muun muassa putkistot, ikkunat ja rappukäytävät. Seinät saavat lisäeristystä ja asuntoihin tulee uudet keittiökalusteet sekä pintamateriaalit. Myös tallit ja piha-alueet kunnostetaan. Vain hissit jäävät puuttumaan.

Vuokralaisille ajatus remontista oli Sepposen mukaan aluksi kauhistus. Tilannetta on rauhoittanut lupaus laittaa entiset vuokralaiset etusijalle, kun asunnot taas vuokrataan. Remontin ajaksi asukkaille on järjestetty sijaisasunto.

Sijaisasunnossa asukkaat saavat asua entisellä vuokralla, vaikka asunto olisi isompikin. Urakoitsija hoitaa muuton.

– Pikkuhiljaa ihmiset ymmärsivät, että talon paraneminen on heidän etunsa, Sepponen kertoo.

Asukastoimikunnan puheenjohtaja Hilkka Peltomäki-Hauhola, Marja-Liisa Väisänen sekä talossa alusta alkaen asunut Mari Mettälä vakuuttavatkin tyytyväisyyttään. He ovat jo ehtineet odottaa remonttia ja ymmärtävät, ettei esimerkiksi putkiremonttia ole mahdollista tehdä asunto kerrallaan.

Vuokralaisten joukkoon mahtuu kuitenkin myös remontin vastustajia.

Lue lisää lehdestä!

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina