www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 10.3.2009  |

Tekniikkaa ja keksintöjä yli rajojen

 
Opettaja Maria Luisa Lapuente Alonso Espanjasta oli kiinnostunut siitä, miten suomalaiset neljäsluokkalaiset selvisivät napin ompelusta. Joonatan Hildén kommentoi, että on tämä haastavaa, ja Niko Nurminen nauroi, että eka kerta. Noora Kesälä selvitti ompelutyön näppärästi.

Sauvon koulukeskuksen aula oli maanantaina koristeltu tervetulotoivotuksin: Welcome Anton, Welcome Linda, Welcome Peter, Welcome Jana... Koululle tuli vieraaksi yhteensä yhdeksän opettajaa ulkomailta, ja eteisen seinällä komeilevasta kartasta saattoi tarkistaa mistä he tulivat: Hollannista, Espanjasta, Tsekistä, Irlannista, Iso Britanniasta ja Itävallasta.

Sauvon koulukeskuksen vuosiluokkia 1–6 yhdistää joukkoon ulkomaisia kouluja Comenius-yhteistyö. Euroopan unionin tukema hanke alkoi viime syksynä, ja sen ansiosta opettajat pääsevät vierailemaan yhteistyökouluissa ja oppivat toisiltaan.

Hankkeen yläotsikkona on tekniikka, joskin kaikkein tärkeintä on itse yhteistyöprosessi ja siihen osallistuminen. Jokaisessa koulussa opettajat kehittelevät tekniikkalaatikoita, "boxeja", joissa on ohjeet erilaisten ilmiöiden tutkimiseen ja keksintöjen tekemiseen.

Sauvon koulussa tekniikka-aihe käsitettiin hyvin laajasti. Oppilaiden tehtäväboxit olivat vaihtelevia, aina napin ompelusta virtapiirin rakentamiseen.

Napinompeluboxin äärellä hääränneet neljäsluokkalaiset Joonatan Hildén ja Niko Nurminen ottivat tehtävänsä huumorilla. Niko myönsi, ettei ollut koskaan ennen ommellut nappia, Joonatan arveli, että ehkä joskus ekaluokkalaisena käsityön tunnilla. Noora Kesälälle askare oli tutumpi.

– Order...calm...and happy children, maisteli irlantilainen opettaja Maeve Tierney ensivaikutelmiaan Sauvon koulusta – ja suomalaisista kouluista yleensäkin, sillä hän oli ensimmäistä kertaa sellaisessa.

– Me kaikki olimme aivan ihmeissämme, kun tulimme tänne aamulla ja näimme kuinka tusinan verran pieniä lapsia seisoi täydellisessä jonossa aivan rauhallisina odottamassa jotakin, ja ainuttakaan aikuista ei näkynyt missään! Sellaista ei tapahtuisi ainakaan minun maassani, Tierney jatkoi.

Ihmettelyn kohteena olevat lapset olivat sauvolaisia eskarilaisia, jotka odottelivat kuljetusta, hötkyilemättä.

Lue lisää lehdestä!

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina