|
| Kunnallislehti 3.3.2009 |
Anna Abreu, Michael Monroe ja Yö juhlistavat Kaarinaa
| |
 |
| Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta, tiedottaja Katariina Wirén ja juhlatoimikunnan jäsen Hannu Hurme esittelevät tuoreita juhlavuoden tuotteita, t-paitaa ja kassia. |
|
Kaarinan kaupungin 700-vuotisjuhlien päätapahtumat saavat kovan luokan kotimaisia artisteja lavoilleen. Esiintyjät julkistettiin maanantaina.
Perjantaina 12. kesäkuuta 700 Rock -tapahtumassa kärkinimenä esiintyy Anna Abreu, mukana ovat myös Uniklubi ja Klamydia.
Lauantaina rocktapahtumaa jatkavat Yö, Beats and Styles feat. Michael Monroe, Anna Eriksson, Popeda, Pete Parkkonen sekä Lipattomat.
Sunnuntaina koko perheelle suunnatussa juhlapiknikissä lavalle nousee Riku Niemi Orchestra solistinaan Jorma Kääriäinen.
– Esiintyjiä on mietitty pitkään, ja vihdoin viime viikolla kaikki saatiin lyötyä lukkoon. Kyllä tällä haetaan jopa valtakunnallista näkyvyyttä, kertoo Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta.
Tapahtumapaikkana toimii Hovirinnan ranta, johon nousee juhlakonsertteja varten suuri lava. Paikalle odotetaan kolmen päivän aikana yhteensä tuhansia kävijöitä.
Perjantain ja lauantain tapahtumat ovat maksullisia, ikärajattomia ja täysimittaisia konsertteja. Sunnuntain maksuttoman piknikin järjestää kaupunki.
– Kaupungin osuus kustannuksista on maksimissaan 25000 euroa, kertoo Kaarinan kansalaistoiminnan johtaja Sirkka Mylly.
Muuten tapahtumaviikonloppu rahoitetaan lipputuloin, yksityisin varoin ja yhteistyökumppanien avulla. Yhteistyökumppaneiden haku on juuri päässyt vauhtiin. Myös vapaaehtoisia työntekijöitä tarvitaan pitkälti toistasataa.
Alkuvuosi on sujunut Kaarinan juhlavuoden tapahtumien osalta mukavasti. Erilaiset kulttuuritapahtumat ovat vetäneet väkeä, ja monet tulevistakin näytöksistä ovat jo pitkälti myytyjä.
Kaupunki on teettänyt juhlavuotensa kunniaksi myös Kaarina 700 vuotta -fanituotteita. Muotia seuraava kaarinalainen voi nyt hankkia itselleen t-paidan, kauppakassin tai jääkaappimagneetin. Kaikissa tuotteissa komeilee juhlavuoden maskotti, sarjakuvahahmo B. Virtanen. Sarjakuvataiteilija Ilkka Heilä on piirtänyt Virtasen hahmon juhlavuoden tavaroihin mittatilaustyönä.
Tuotteet ovat myynnissä huomisesta alkaen. Omansa voi hakea yhteispalvelupisteistä tai Kaarinan pääkirjastosta.
– Tuotteita myydään omakustannehintaan, eli voittoa näillä ei lähdetä tavoittelemaan. Nämä ovat hyvä idea vaikkapa lahjaksi, kaupungin tiedottaja Katariina Wirén sanoo.
– Uusi komea t-paita päällä voi pyörähdellä vaikkapa kesän piknikillä, kaupunginjohtaja Harri Virta vinkkaa. |