|
| Kunnallislehti 24.11.2006 |
MLL:n Piikkiön yhdistys palkittiin
| |
 |
| Voittajan on helppo hymyillä, ja kai asiaan vaikuttaa myös edessä temmeltävät lapset. |
|
Lapsen Oikeuksien päivänä 20.11. MLL:n Piikkiön yhdistys valittiin vuoden paikallisyhdistykseksi.
– Olihan se tietysti todella hienoa kun saa tunnustusta tällaisesta vapaaehtoisesta työstä. Tietysti paras palkinto on tyytyväiset lapset mutta tottakai tuollainen julkinen tunnustus tuntui kyllä tosi hienolta, iloitsi yhdistyksen puheenjohtaja Taija Kavalto.
Yhdistys pyörittää Piikkiössä suuren suosion saavuttanutta Perhekeskus Nuppulaa. Nuppulan toimintaan kuuluu perhekahvila, kerhotoimintaa, iltapäiväohjelmaa koululaisille, retkiä ja tapahtumia silloin tällöin, lastenkaitsintaa sekä synttäripalvelua. Kerhoissa ja ryhmissä käy viikoittain yhteensä noin 70-80 lasta.
Yhdistys on innokkaasti mukana kehittämässä uusia ideoita lasten iloksi. Idea koululaisten iltapäivätoiminnasta sekä synttäripalvelu ovat kummatkin lähtöisin Piikkiön yhdistyksestä. Uusin juttu on tällä hetkellä vain Piikkiössä järjestettävät vauvatreffit.
– Se ei ole toiminnassa vielä missään muualla kuin meillä. Me olemme testiryhmä.
|