www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 7.11.2006  |

Kerkola-Naskarlan tontit myytiin jo loppuun

 
Rakentaminen on vilkasta Punttamäentien poikkikaduilla Kerkola-Naskarlassa.

Paimion Kerkola-Naskarlan asemakaava-alueen tontit ovat käyneet viime aikoina hyvin kaupaksi. Jopa niin hyvin, että tontit on tällä erää myyty loppuun.

Paimion kaupunginhallitus myi viime viikolla viimeisen vapaan omakotitontin Kerkola-Naskarlan alueelta. Samalta alueelta tulee kuitenkin uusia tontteja myyntiin jo alkuvuodesta 2007. Uudet rakennuspaikat, joita on yhteensä 18, sijoittuvat Punttamäentien ja Mäystintien varteen.

Alueelta on Paimion keskustaan matkaa noin neljä ja puoli kilometriä. Moottoritien liittymä on runsaan kilometrin etäisyydellä. Mainittujen 18 tontin lisäksi Kerkola-Naskarlasta saattaa tulla myyntiin muutamia sellaisia tontteja, joista on varaus peruutettu.

Kerkola-Naskarlan uudella omakotialueella on kymmenkunta kaavatietä. Niiden varrelle on kaavoitettu lähemmäs sata omakotitonttia. Tällä hetkellä alueella on puolensataa valmista tai miltei valmista omakotitaloa.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina