|
| Kunnallislehti 7.11.2006 |
Uuden torin tontti puhtaaksi
| |
 |
| Entisen
huoltoasematontin maaperä puhdistetaan, ja paikalle
tulee myöhemmin tori. |
|
Entisen Shellin huoltoaseman maaperän puhdistus
alkoi Vistalla tämän viikon maanantaina. Kunnostustöiden
arvioidaan kestävän pari kolme viikkoa.
Apilatiellä sijaitsevalla tontilla toimi huoltoasema
1960-luvulta alkaen. Tontin pohjoisreunalla sijainneet rakenteet
purettiin ja maaperä kunnostettiin vuonna 2001, mutta eteläreunalla
toimi kylmäasema vuoden 2002 loppuun.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että tontin maaperässä
on öljyhiilivetyjä. Pilaantunut maa-aines ajetaan pois
ja korvataan puhtaalla maalla.
Kunnostus on osa Soili-ohjelmaa, joka on valtakunnallinen
maaperän kunnostusohjelma. Ohjelman käytännön
toteutuksesta vastaa Öljyalan Palvelukeskus Oy, ja kyseisen
tontin kunnostuksen rahoittaa Shell.
Vanha huoltamotontti on tarkoitus tulevaisuudessa
muuttaa uudeksi toriksi. Paimion kaupungin budjetissa on kuluvalle
vuodelle pieni suunnittelumääräraha toriaukiota varten,
ja voimassa olevassa investointisuunnitelmassa torin rakentamiseen
kaavailtiin 170 000 euron määrärahaa vuodelle 2008.
|