|
| Kunnallislehti 28.11.2006 |
Toivonlinnan soitinrakennuskurssi kiinnosti
- Kitaran rakentaminen on puutyötä vaikeimmasta
päästä, elektroniikka mukaan lukien. Oppilaat ovat
onnistuneet tähän asti hyvin ja olleet innostuneita. Monen
oppilaan maaseututausta tulee esiin puuosaamisena ja käden
taitoina.
Näin sanoo vantaalainen soitinrakentaja Hannu
Haapala, joka syksyn aikana on vetänyt Piikkiössä
Suomen Kristillisessä Yhteiskoulussa kitaranrakennuskurssia.
Kurssi edustaa koulun uusia, kokeilevia tuulia,
ja vaikka vapaaehtoinen onkin, voivat lukiolaiset myös käyttää
sitä osana opintojaan. Puolet kurssilaisista on yläluokkalaisia.
Toivonlinnan koululaisten käsissä on syntymässä
täysin soitettavia kitaroita ja bassoja, parhaassa mielessä
henkilökohtaisia instrumentteja - ja vielä edullisesti.
Parempaan päin on tultu 60-luvun tee se itse -tekeleistä,
jotka usein soivat kuten miten, joskus eivät sitäkään.
- Tässä saa koetella omia taitojaan, sanoo
abi-luokalla opiskeleva Antti Soininen, joka muutoin harrastaa musiikkia
enemmän äänentoiston parissa.
Hän valmistaa kurssilla sekä Fender-tyyppisen
kitaran että jazz-basson.
|