|
| Kunnallislehti 17.11.2006 |
Peimariin 35 uutta kirkkovaltuutettua
Viime sunnuntaina ja maanantaina toteutettujen seurakuntavaalien
äänestysinto laski tuntuvasti koko Peimarin alueella.
Paimiossa äänestäjiä hävisi neljässä
vuodessa reilusti yli kaksisataa, eikä tilanne juuri valoisampi
ollut Sauvossa tai Piikkiössäkään.
Heikko äänestysaktiivisuus oli suuntauksena
valtakunnallisestikin. Äänestysaktiivisuus kasvoi useissa
suurissa seurakunnissa, mutta laski pienemmissä. Seurakunnalliset
vaihtelut ovat suuria: koko maan korkein äänestysprosentti,
50,7, oli Kinnulan seurakunnassa Keski-Suomessa, alhaisin eli 5,2
Helsingin Alppilan seurakunnassa.
Kokonaisuutena seurakuntavaalien äänestysprosentti
näyttää asettuvan koko maassa 14,5 prosenttiin, missä
on nousua edellisestä vaalista 0,2 prosenttiyksikköä.
Seurakuntavaalien tuloksena Peimarin seurakunnissa
aloittaa työnsä ensi vuonna peräti 35 uutta kirkkovaltuutettua.
Paimiossa uusia valtuutettuja valittiin peräti kolmetoista
ja Sauvossa ja Piikkiössä 12. Sauvossa vaihdosta osattiinkin
toki odottaa, sillä vain muutama istuva valtuutettu oli ehdolla.
Siellä uudessa valtuustossa on nyt vain kolme kokenutta valtuutettua.
Piikkiössä jatkopaikan sai seitsemän ja Paimiossa
kymmenen valtuutettua.
Vaalien tulos on epävirallinen, kunnes seurakuntien
vaalilautakunnat vahvistavat tulokset 22. marraskuuta.
|