|
| Kunnallislehti 6.11.2007 |
Kaarina ja Piikkiö aloittivat kahdenkeskiset neuvottelut
Kaarinan kaupunki ja Piikkiön kunta jatkavat yhdistymisneuvotteluja tiiviissä aikataulussa. Marraskuun loppuun mennessä kunnat valmistelevat selvitykset siitä, miten palvelut tulisi järjestää uudessa kunnassa sekä ehdotuksen yhdistymissopimuksesta. Marraskuun lopussa kokoontuva ohjausryhmä ottaa kantaa siihen, onko kahden kunnan yhdistymiselle edellytyksiä ja selvitetäänkö kuntalaisten näkemystä yhdistymiseen ennen valtuustojen lopullista päätöksentekoa.
Mahdollinen kuntalaiskysely toteutuisi joulukuun alussa. Kaarinan ja Piikkiö välillä käynnistyneiden kahdenvälisten liitosneuvottelujen lähtökohtana on edelleen se, että valtuustot voivat vielä kuluvan vuoden joulukuussa ottaa kantaa siihen, onko Kaarinan ja Piikkiön yhdistymiselle edellytyksiä. Mikäli yhteinen tahto löytyy, uusi kunta aloittaisi toimintansa 1.1.2009.
Kaarinan, Paimion, Piikkiön ja Sauvon kuntaliitosneuvottelujen kariuduttua syyskuun lopussa sekä Kaarinan kaupunki että Piikkiön kunta päättivät jatkaa liitosneuvotteluja. Kaarinan kaupungista poiketen Piikkiön valtuusto on päättänyt valmistella yhdistymisselvitykset niin Kaarinan kaupungin kuin Paimion ja Sauvon kuntien kanssa.
|