|
| Kunnallislehti 2.11.2007 |
Ensimmäinen talo Rantolan uudelle alueelle
| |
 |
| Valmistalon matkalla kohteeseensa Sauvon-Kemiöntiellä. Talo sijoittuu melko keskelle Rantolan uutta aluetta, metsän reunaan. |
|
Sauvon Rantolan uusi asuntoalue on saanut ensimmäisen talonsa. Kirjaimellisesti se ei noussut paikalle, vaan tuotiin kahdessa osassa.
Teijo talojen tuotantoon kuuluva rakennus oli aiemmin esillä Hämeenlinnan asuntomessuilla.
– Kyseessä on moderni, tasokkaasti varusteltu korkean huonetilan rakennus, jossa huoneistoalaa on hieman toistasataa neliötä. Lämmitys perustuu energiaa säästävään ilmapumppuun, kertoo talon omistavan Tokamarket Oy:n toimitusjohtaja Petri Alander.
Hän perusti yrityksen talotoimituksiin Teijo-yhtiön tuotannosta. Rantolaan seuraavat rakennukset tulevat ehkä jo alkukeväästä.
– Konsepti on se, että etsimme ja hankimme tontin, teemme pohjat, tuomme talon, jota alamme markkinoida, Alander sanoo.
Suuremmatkin ratkaisut kulkevat tien päällä osina. Asunnon hankkija välttyy rakentamisajan rasituksilta, kelihuolilta sekä tontin rakennusjätteeltä.
|