www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 20.11.2007  |

Yseissä löytyy monen taidon taitajia

 
Yksi tehtävä Taitaja 9 -kisassa oli koota pölynimuri. "Team Kumiankkojen", eli Laura Kaipaisen, Tuomo Niemisen ja Tytti Tuomisen mielestä tehtävä oli hyvä, sillä kukaan heistä ei ollut koskaan vaihtanut imurin pölypussia.

Piikkiön Salvelanrinteen koulun yhdeksäsluokkalaisista koottu ryhmä "Team Kumiankat" sijoittuivat vuosittaisten Taitaja 9-kilpailujen Turun paikalliskarsinnoissa toiseksi, häviten niukasti Turun Normaalikoulun "Norssin taitajille."

Taitaja 9 -kilpailu on peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille tarkoitettu leikkimielinen kisa, jossa mitataan oppilaiden kädentaitoja. Turun paikalliskarsinat järjestettiin Turun ammatti instituutin Peltolan koulutalossa.

Kilpailussa joukkueet joutuivat erilaisten pulmien eteen kuten kokoamaan pölynimurin, kytkemään henkilöauton valot päälle, tekemään maamittauksia, tunnistamaan ruuvikierteitä, tekemään sähkökytkentöjä ja pujottamaan kiristysnyörit jumppapussiin.

Turun Peltolan paikalliskarsintoihin ilmoittautui noin 60 joukkuetta Turusta, Kaarinasta, Piikkiöstä ja Paraisilta. Lisäksi kansainvälistä väriä kilpailuun toi kaksi joukkuetta Virosta. Joukkueet ovat kolmen hengen sekajoukkueita. Kilpailussa nopeus ja työn oikein suorittaminen ratkaisi.

Paikalliskarsinnoista pääsi kuusi parasta joukkuetta aluekarsintoihin Raisioon 28.11, ja sieltä viisi parasta joukkuetta pääsee 18.4.2008 Espoossa järjestettävään finaaliin.

Salvelanrinteen "Kumiankkojen", eli Laura Kaipaisen, Tuomo Niemisen ja Tytti Tuomisen mielestä tehtävät olivat suurimmaksi osaksi helppoja.

– Kun piti laittaa kiristysnyörit jumppapussiin, jätin tehtävän suosiolla tytöille, Tuomo Nieminen naurahtaa.

– Mutta kun piti tehdä sähkökytkentä, Tuomo hoiti sen melkein kokonaan itse, tytöt lisäävät.

"Ankat" lähtevät aluekarsintoihin korkeilla odotuksilla.

– Kovin aiomme harjoitella, he toteavat. Ryhmän hauska nimi oli itse keksitty, mutta ei aivan uusi.

– Käytimme sitä jo rippileirillä ja elokuvakurssilla ryhmämme nimenä ja se oli sellainen tuttu ja turvallinen, "ankat" toteavat.

Ryhmän valttina heitä ohjanneen opettaja Anette Saarisen mukaan oli nopeus, näppäryys ja hyvä yhteistyö. Piikkiön menestyksen taustalla saattaa osin olla myös se, että siellä on kädentaitojen opetukseen eli käytännössä käsitöihin lisätty seiskaluokilla yksi viikottainen lisätunti.

Paimion yläasteen joukkue "Tohelot" sijoittuivat kolmansiksi Salon paikalliskarsinnoissa ja hekin lunastivat paikkansa Raision aluekarsintoihin. Joukkueen kokoonpano oli Emmi Heikola, Marianne Naskali ja Johan Simolin.

Lasse Lindberg

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina