|
| Kunnallislehti 7.11.2008 |
Taantuma tuntuu Kaarinan taloudessa
| |
 |
| Piikkiön urheilukentän tulevaisuus ratkeaa valtuuston talousarviokäsittelyssä joulukuussa. |
|
Laajeneva Kaarina lähtee ensi vuoteen budjetilla, joka ei salli investointeja eikä palvelutason nostamista. Painopiste alkavalla vuodella on kaupungin peruspalveluiden toiminnan turvaamisessa.
Käytännössä seuraavat kolme vuotta toiminta on lukittu Kaarinan ja Piikkiön yhdistymissopimuksessa naulattuun veroprosenttiin sekä päätökseen olla rahoittamatta kaupungin toimintaa lisävelalla.
Kuluvan vuoden ennusteen mukaan keskimääräinen velka tulee uudessa Kaarinassa olemaan 1700 euroa asukasta kohden. Tämä on viisikymmentä euroa Manner-Suomen valtakunnallisen keskiarvon yläpuolella.
– Velkakatto on jo saavutettu ja menty hieman sen ylikin, joten lisälaina on poissuljettu vaihtoehto, sanoo Kaarinan kaupungin talousjohtaja Janne Lavén.
Laajenevan Kaarinan talousarviosta keskustellaan kaupunginjohtaja Harri Virran johdolla maanantaisessa talousarvioseminaarissa. Kuntien yhteinen järjestelytoimikunta käsittelee asiaa 17.–18. marraskuuta ja tekee lopullisen esityksen uudelle valtuustolle. Valtuusto päättää rahojen kohtalosta joulukuun 15. päivänä.
Kuinka käy kentän?
Koska investointeihin uudessa Kaarinassa ei ole varaa eikä lisävelkaa oteta, näyttäisi Piikkiön urheilukentän saneeraus epätodennäköiseltä. Kuntien välinen yhdistymissopimus tosin sallii investointien rahoittamisen myymällä kuntien omaisuutta. Tätäkin vaihtoehtoa Piikkiössä jo mietittiin, kun kunta teki järjestelytoimikunnalle ehdotuksen Pohjolan tilan myymisestä tarvittavien kenttärahojen saamiseksi.
– Piikkiön kentän osalta päätöksen tekee talousarvion käsittelyn yhteydessä uusi valtuusto, Janne Lavén toteaa.
Lama ei tunnu – vielä
Talousjohtaja Lavén painottaa, että nyt valmisteilla oleva talousarvio lähtee liikkeelle vallitsevasta olotilasta.
– Talouden taantumaa ei siinä ole otettu huomioon, joten odotettavissa on vielä heikkenevämpää taloustilannetta.
– Päivänselvää on, että koko kansantalous laskettelee alamäkeä. Uskon kuitenkin, että Suomi selviää siitä keskimääräistä paremmin moniin muihin maihin verrattuna. Aivan varmasti yleinen taantuma koskee Kaarinaakin, mutta millä vahvuudella, se jää nähtäväksi, Lavén tuumii.
Ensimmäisenä taantuma vaikuttaa yritysten maksamiin yhteisöveroihin. Vanhan Kaarinan aikana yhteisöverotuotot ovat olleet kasvussa, mutta Piikkiön puolella vaatimattomia. Yhteisöverotuottojen kasvun pysähtymiseen Lavénin mukaan Kaarinassa on jo ensi vuoden osalta varauduttu. |