www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 21.11.2008  |

Turun seudun kuorot kilpasilla

YLE Teeman Kuoroon! -ohjelma on innoittanut myös Turun yleläiset kuorolauluaiheisen ohjelman tekoon. Turun Radio juhlistaa Tapio Rautavaaran maineikasta uraa Kööriakatemia-kuorokilpailulla, jossa toisistaan ottaa mittaa kahdeksan tunnettua varsinaissuomalaista kuoroa.

Peimarin ja Kaarinan seudulta mukana ovat Paimion Mieslaulajat Urpo Rantalankilan johdolla, piikkiöläinen Carmeninae kuoronjohtajanaan Elina Haavisto-Virtanen sekä Viihdekuoro Ramona Kaarinasta Marianna Lännen johdolla.

Paimion miehet ovat saaneet Kööriakatemiassa esitettäväkseen Toivo Kärjen säveltämän ja Reino Helismaan sanoittaman ikivihreän Kulkurin iltatähti -kappaleen.

Carmeninaen lauluna on Rautavaaran itsensä säveltämä ja Helena Eevan pseudonyymillä Asser Tervasmäki sanoittama hieno balladi Kulkuriveljeni Jan.

Kaarinan-Piikkiön kansalaisopiston viihdekuoro Ramona – joka on viime aikoina kunnostautunut muun muassa Gösta Sundqvistin laulujen tulkitsijana – esittää Kööriakatemia-kisassa Reino Helismaan säveltämän ja sanoittaman kappaleen Reissumies ja kissa.

Kaikki kahdeksan kuoroa ovat saaneet valmistella kilpailukappalettaan noin kahden kuukauden ajan. Yleisön eteen kuorot astuvat 16. joulukuuta Turun Akatemian juhlasalissa.

Esitysten joukosta valitaan paras kokonaisuus yleisö- ja tuomariäänin. Arvostelussa painotetaan musiikin iloa ja Rautavaaran henkisen perinnön omaksumista ja kuulijoille välittämistä.

Voittajakuoro saa palkinnokseen pääsyn kuoronjohtaja Pasi Hyökin mestarikurssille keväällä 2009.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina