www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 4.11.2008  |

Piikkiön kunnanvirastoa suunnitellaan päiväkodiksi

 
Lapset saattavat tulevaisuudessa telmiä Piikkiön entisessä kunnanvirastossa.

Tulevan Kaarinan järjestelytoimikunta esittää Piikkiön kunnanviraston vuokraamista päiväkotikäyttöön.

Toimikunta on valtuuttanut Kaarinan kaupungin tilakeskuksen solmimaan hankintalain rajoissa asiaa koskevan vuokrasopimuksen. Sopimus tehtäisiin yksityispäiväkoti Verkanappulat Oy:n kanssa, jolta kaupunki ostaa tarvitsemansa päivähoitopalvelut.

Alustavasti neuvotellun sopimuksen mukaan tilavuokra olisi runsaat seitsemän euroa neliöltä eli vuositasolla noin 70 460 euroa. Toiminta alkaisi aikaisintaan helmi-maaliskuussa 2009, kun Piikkiön kunnanviraston tilat ovat tyhjentyneet. Tiloihin arvioidaan mahtuvan 80-100 lasta.

Järjestelytoimikunnassa todettiin kunnanviraston soveltuvan lähes sellaisinaan päiväkodiksi, ja tarvittavia rakenteellisia muutoksia voidaan tehdä myös toiminnan harjoittamisen aikana.

Kaupungille koituvat joka tapauksessa aitaus- ja pihalelukuluja arvion mukaan noin 30 000 euroa, pienehköt sisätilamuutokset vaatinevat 20 000 ja arvaamattomiin kuluihin varattaisiin 10 000 euroa.

Mikäli sopimus syntyy, monet julkisuudessa esillä olleet ehdotukset kiinteistön käyttötarkoituksesta raukeavat. Yksi niistä oli vaalien alla esitetty käyttö Tuorlan hallintorakennuksena, jota rehtori Matti Korhonen on pitänyt enemmän heittona kuin todennäköisenä mahdollisuutena jo sijaintinsakin takia.

Yksi asia, jota järjestelytoimikuntakin kokouksessaan käsitteli, oli virastotalossa aiemmin ilmennyt homeongelma. Tämän hetkisen virallisen tiedon mukaan ongelmaa ei kuitenkaan enää ole.

Laajentuvan Kaarinan toimitilaratkaisut olivat ensimmäisen kerran esillä toukokuussa, jolloin ohjausryhmä siirsi ne 2009 talousarvion valmistelun yhteyteen. Niitä on käsitelty kesän ja syksyn aikana tilatyöryhmässä.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina