|
| Kunnallislehti 29.9.2006 |
"Keitot pakkaa olla kylmiä"
| |
 |
| Antti,
Mari, Sofia ja Viola viihtyvät hyvin ruokapöydässä,
vaikka makujen kirjo ei heidän mielestään
olekaan enää aivan yhtä runsas kuin aikaisempina
lukuvuosina. Tässä maistellaan broilerpyöryköitä
ja perunoita curry-kastikkeessa, lisukkeena salaattia. |
|
- Keitot pakkaa olla vähän kylmiä,
kritisoi Niemenkulman koulun kuudetta luokkaa käyvä Antti
Tuominen uutta järjestelyä, jonka myötä aterioita
ei enää valmisteta Niemenkulmalla vaan koulukeskuksen
suuressa keittiössä Piikkiön keskustassa.
- Perunatkin ovat jotenkin erilaisia. Niiden pinta
on nykyisin kovempi. Ja joskus on sellaista ruisleipää,
joka on kovempaa kuin näkkileipä - aivan kuin graniittia.
Antilla on kuitenkin positiivistakin sanottavaa
taksin tuomista aterioista.
- Esimerkiksi patonki on ollut tosi hyvää.
Kerran oli perunamuusiakin, mikä on lempiruokaani. Se ei kuitenkaan
ollut aivan niin hyvää kuin ukin tekemä. Ukki laittoi
aina paljon voita ja maitoa. Nyt taidetaan tehdä pussista.
Olisi parempi, jos tehtäisiin käsin.
Perunamuusipäivä on jäänyt myös
Antin luokkakaverin Sofia Jakun mieleen.
- Se muusi oli hyvää, hän vahvistaa,
mutta toteaa kuitenkin, että ennen kouluruoka oli hieman parempaa
kuin nykyisin.
- Esimerkiksi makaronilaatikko oli pari viikkoa
sitten aika kuivaa.
Kuudesluokkalainen Mari Kärpijoki koki eräänä
koulupäivänä iloisen yllätyksen, kun jälkiruuaksi
tarjoiltiin omenat ja suklaapatukat. Naapuripulpetissa istuva Viola
Jokela puolestaan antaa Salvelanrinteen keittiölle tunnustusta
viime viikon maukkaasta salaattipöydästä.
Piikkiön kunnanvaltuusto päätti viime
viikolla, ettei 556 henkilön allekirjoittama kuntalaisaloite
Niemenkulman koulukeittiön puolesta anna aihetta toimenpiteisiin.
Päätös merkitsee lopullista sinettiä
linjaukselle, jonka mukaan Piikkiön koulujen ruokahuolto keskitetään
Salvelanrinteelle ja Rungon ala-asteelle. Niemenkulman ja Harvaluodon
keittiöt ovat tästä syksystä alkaen taksilla
tuotavien ruokien jakelukeittiöitä.
|