www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI

|  Kunnallislehti 12.9.2006  |

Pääministeri saapuu kaupungintalon vihkiäisjuhlaan

 
Paimion juhlan valmistelusta vastaava kulttuuriasiainhoitaja Jouni Lehtiranta kävi maanantaina Paimion Ammatillisen Kurssikeskuksen videoryhmän kanssa lävitse juhlan kulkua Paimio-salissa.

Paimion kaupungintalon ja uuden kirjaston vihkiäisjuhlaa vietetään maanantaina 18. syyskuuta moninaisin menoin.

- Loppusuoralle kallistuvat valmistelut ovat aiheuttaneet vipinää, kertoo kulttuuriasiainhoitaja Jouni Lehtiranta.

Maanantaina Lehtiranta tarkisti Paimio-salin tekniikkaa, ja PAKK:n videoryhmä valmisteli Kyösti Räsäsen johdolla tapahtuman tallentamista. Koristelua varten saapuu ryhmä Piikkiön Tuorlan floristiikan oppilaitoksesta.

Vihkiäisten juhlapuhujaksi puolentoista sadan hengen kutsuvierastilaisuuteen saapuu pääministeri Matti Vanhanen. Vieraita odotellaan saapuvaksi jo kello 15:stä lähtien ja juhla alkaa kello 16.

Iltaseitsemältä vihkiäiskahvit tarjotaan talon aulassa kaikelle kansalle kahden tunnin kansalaisillassa, jossa esiintyy myös PCO ja Pavane. Myös tanssiesityksiä on luvassa. Kirjoja voi lainata iltayhdeksään asti. Juhlan tervehdyspuheen pitää kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hongisto ja Kuntaliiton edustajana tilaisuutta tervehtii opetus- ja kulttuuriosaston johtaja Anneli Kangasvieri.

Taiteellisesta ohjelmasta vastaavat pianotaiteilija Esa Moilanen sekä ryhmänä Lena Vairinen, laulu, Elina Jaanu, sello ja Tesma Lindgren piano. Kari Mandelin esittää rakennusteknisen monologin sekä juhlassa että illan kansalaistilaisuudessa.

Pääministeri Vanhanen vierailee ennen Paimion juhlaa Tuorlan observatoriossa ja jatkaa illalla Marttilaan. Paimion kaupungin johdossa on kuitenkin varauduttu mahdollisuuteen, että pääministerin kanssa voitaisiin ennättää tiiviisti keskustella myös Fortumin tilanteesta.

Kaupungintalo-kirjasto valmistui vuoden 2005 lopulla ja otettiin käyttöön tammikuussa 2006. Kompleksi sisältää nyt saneeratun kaupungintalon, kirjaston ja auditorion. Uudisosan bruttoneliömäärä on yli 4 000. Hanke maksoi ilman veroja 6,9 miljoonaa euroa.

Vihkiäispäivänä kirjasto on poikkeuksellisesti kiinni kello 14 ja 19 välisen ajan, mutta avoinna 19-21.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina