|
| Kunnallislehti 1.9.2006 |
Sauvossa kuunneltiin Tomppaa
| |
 |
| Tommi Läntinen
vieraili Sauvossa viime perjantaina. |
|
Juha Tapaninen sävelsi ja sanoitti vuonna 1994
koulukiusaamisesta kertovan kappaleen Syvälle sydämeen
sattuu. Aihe oli Tapaniselle läheinen: hänen oma lapsensa
oli koulukiusattu.
Kappaleen lauloi levylle Tommi Läntinen, joka
samoihin aikoihin aloitteli soolouraansa vaiherikkaiden Boycott-vuosien
jälkeen. Läntinen on esittänyt Tapanisen kappaletta
keikoillaan jo 12 vuoden ajan - ja yhä sitä halutaan kuulla.
Viime perjantaina Läntinen keikkaili Sauvossa
yleisönään täysi sali koululaisia.
Syvälle sydämeen sattuu, Satelliitti,
Rööperin kuu ynnä muut kestosuosikit upposivat
mainiosti Sauvon nuoreen kuulijakuntaan. Myös rehtori ja opettajat
svengailivat täysin palkein musiikin tahdissa.
Niistä ajoista kun Tommi Läntinen kävi
peruskoulua on jo ehtinyt vierähtää muutama vuosi.
Niinpä Läntinen ei haluakaan tuoda itseään esille
koulumaailman asiantuntijana saatika kiusaamisen matkasaarnaajana.
- Mielelläni teen koulukeikkoja ja esitän
Tapanisen biisiä, mutta vältän leimautumista yhden
teeman ympärille. Koulukeikatkin pyrin vetämään
läpi iloisella ilmeellä, hän sanoo.
Läntisen letkeä sanailu ja iloinen ilme
vetosi hyvin myös Sauvon koulukeskuksen nuorimpaan kuulijakuntaan
eli eka- ja tokaluokkalaisiin. He vastailivat innostuneesti jokaiseen
kysymykseen, minkä Läntinen vain keksi laulujensa lomassa
heittää.
Läntistä kuultiin perjantaina Sauvossa
myös pubi-ympäristössä, sillä illaksi oli
buukattu esiintyminen paikalliseen Tapper's Inn -olutravintolaan.
Päivän molemmilla keikoilla Läntisen kanssa musisoi
turkulainen kitaravirtuoosi Baba Salama.
Koulukeskuksen esiintymisen kustansi Sauvon Yrittäjät
ry 10-vuotisjuhlarahoistaan.
Tommi Läntinen keikkailee tätä nykyä
pääsääntöisesti vain kotimaassa, mutta
hänen kuvionsa ovat silti melko kansainväliset. Viime
talven hän vietti Brysselissä ja alkavaksi talvikaudeksi
hän suuntaa perheineen Lissaboniin.
- Muutamme vaimoni työn perässä.
Hän aloittaa työn Euroopan meriturvallisuusvirastossa,
jonka sijaintipaikka on Lissabon, Läntinen kertoo.
- Olen jo ilmoittautunut kielikurssille, ja eiköhän
uusissa ympyröissä jotain musiikkiakin synny.
Läntinen on tällä hetkellä innoissaan
paitsi Portugaliin muutosta myös Boycott-yhtyeen uudesta tulemisesta.
Bändi soitti keskikesällä onnistuneet keikat sekä
Turun DBTL:ssä että Helsingin Tavastia-klubilla. Uusi
Boycott-singlekin on tulossa.
- Sen verran uskallan luvata, että toiselle
puolelle tulee versio Graham Parkerin biisistä Hello, Don't
Ask Me Questions.
|