www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 25.9.2007  |

Vanhat asemat siirtymässä Senaatti-kiinteistöille

 
Vanhojen asemien ylläpidosta valtiolle koitunut vuotuinen lasku on yli miljoona euroa, joten tarpeettomat kiinteistöt laitetaan myyntiin. Peimarin seudun asemakiinteistöt eivät luultavasti tule myyntiin vielä tänä syksynä vaan myöhemmin.

Käytöstä poistettujen rautatieasemien hallinnointi on siirtymässä Senaatti-kiinteistöille, joka alkaa myydä niitä yksityisille ostajille jo tänä syksynä. Eri puolilla Suomea on satoja entisiä asemia, ja lisäksi muita raideliikenteeseen liittyviä rakennuksia.

Peimarin seudulla niitä on Paimiossa ja Piikkiössä. Senaatti-kiinteistöissä myyntiä valmistelee kehityskiinteistöistä vastaava osasto, jonka johtaja Heikki Laitakari kertoo, että ensimmäinen sadan kappaleen satsi rautatierakennuksia tarjotaan myyntiin vielä kuluvana syksynä, ilmeisesti lokakuun alussa.

Myytävien lista on vielä tekeillä, mutta tässä vaiheessa näyttäisi kuitenkin siltä, että Paimion ja Piikkiön asemat eivät tulisi myyntiin ensimmäisen erän joukossa.

Asemakiinteistöt myydään Laitakarin mukaan "käyvällä hinnalla". Koska kyse on valtion omaisuudesta, ne on myytävä tarjousten perusteella.

Ostajat eivät voi tehdä kiinteistöille mitä tahansa, sillä monet rakennuksista ovat suojeltuja. Senaatti-kiinteistöjen mukaan myynnissä otetaan huomioon suojeluarvot ja toimitaan yhteistyössä museoviraston kanssa.

Ratahallintokeskukselta on siirtymässä Senaatti-kiinteistöille ennemmin tai myöhemmin myytäväksi lähiseudulta mm. neljä kiinteistöä Aurasta, kymmenen Loimaalta, kolme Mellilästä, kahdeksan Paimiosta, kolme Piikkiöstä, seitsemän Pöytyältä, kolme Salosta ja viisitoista Turusta.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina