www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 28.9.2007  |

Koulukyytien myöhästymisiin haetaan ratkaisua

Koululaisia kuljettavien taksien lähes säännönmukaiset myöhästymiset ovat viime aikoina herättäneet närää Paimiossa. Koulutoimenjohtaja Jyrki Koski myöntää ongelman ja toteaa, että siihen on jo jonkin aikaa etsitty kuumeisesti ratkaisua.

– Kuljetusten tarve on koko ajan lisääntynyt, mutta takseja on rajallinen määrä.

Taksiautoilijoiden arvion mukaan kuljetuksia ovat tänä syksynä osaltaan hidastaneet Paimion keskustan katurakennustyöt. Myöhästymiset kertautuvat, kun samat autot ajavat keskusta-alueella useita kyytejä peräkkäin.

Kosken mukaan Paimion koulutuslautakunta kävi asiasta epävirallista keskustelua viime tiistain kokouksessaan. Helpotusta haetaan nyt yhteistuumin lautakunnan, kuljetustoimikunnan, koulujen ja autoilijoiden kesken.

Koulujen alkamisen porrastamisesta ei ole lääkkeeksi, sillä linja-autojen – joista osa liikennöi Turkuun ja Saloon saakka – aikataulut määräävät pitkälti koulupäivien alkamisajankohdan.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina