www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 14.9.2007  |

Kuntaliitosnelikon yhteinen tahtotila edelleen hukassa

 
Sauvon Risto Ervelä peräsi kuntien edustajilta uudenlaista ajattelua ja esitti, että kunnat voisivat ottaa mallia yritysmaailmasta ja täkäläisittäin meriklusterista, ja toimia samaan tapaan toinen toistensa alihankkijoina.

Yhteinen tahtotila oli edelleen hukassa, kun neljän kunnan liitosselvityksen tähänastisia tuloksia esiteltiin maanantai-iltana Kaarinan, Paimion, Piikkiön ja Sauvon valtuutetuille.

Tahtotilaa kaipasi puheenvuoroissaan useampi valtuutettu, ja sen puuttumisen myönsi myös selvityksiä esitellyt Efekon konsultti Jarmo Asikainen.

Kaarinassa neljän kunnan liitokseen näyttää löytyvän sitä enemmän kiinnostusta, mitä selvemmin Turku osoittaa toisessa suunnassa kiinnostustaan. Sama seikka saattaa vahvistaa liitokseen kohdistuvia epäilyjä Paimiossa ja Sauvossa, vaikka toki on heitäkin, jotka näkevät Suur-Turun väistämättömänä.

Kaarinan liitoshalujen kasvusta kertoi se, että kaarinalaisvaltuutetut käyttivät eniten puheenvuoroja ja äänessä olivat kaikkien suurimpien ryhmien edustajat, kuten demareita edustavat valtuuston puheenjohtaja Matti Ranne, kunnallisneuvos Ilkka Laaksonen, vihreitten Hannu Rautanen ja kokoomuksen Eero Hiekka. Näin siitäkin huolimatta, että talousennusteiden valossa kuntanelikon liitos olisi kaarinalaisille epäedullisin.

Ennusteiden mukaan kunnallisveroprosentti nousisi neljässä kunnassa väistämättä 19,75 prosenttiin, kun Kaarina yksinään selviäisi 18 prosentilla.

Eero Hiekka viestitti hankkeeseen pidättyväisesti suhtautuville peimarilaisille, ettei minkään tahon pidä tässä vaiheessa hirttäytyä reunaehtoihin. Niitä kunnat pohtivat lähiviikkoina valtuustoseminaareissaan.

Sauvon Risto Ervelä (kesk) muistutti, että kuntaliitosselvityksen piti kertoa myös, mitä saavutettaisiin syventämällä kuntayhteistyötä. Nyt on keskitytty vain kuntarajojen poistamiseen ja sen jälkeiseen yhteistyöhön.

– Eikö ensin voitaisi tehdä yhteistyötä, jonka jälkeen rajat voisivat käydä tarpeettomiksi?

Efekon konsultit Jarmo Asikainen ja Jarkko Majava muistuttivat tutun numerosarjan 112 avulla siitä, montako päivää on aikaa ottaa kantaa, toteutuuko neljän kunnan liitos vai ei. Tämän vuoksi liitosseikkojen selvittäminen on ensisijaista ja kuntayhteistyön syventämisestä luvattiin tietoa myöhemmin.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina