www.kunnallislehti.fi on nyt KUNTSARI
 

|  Kunnallislehti 4.9.2007  |

Piikkiö hyötyisi kuntaliitoksista eniten

Kaarinan kaupunginvaltuusto sai viimeviikkoisessa talouskatsauksessaan nähtäväkseen laskelmat, joissa vertaillaan eri kuntaliitosmallien taloudellista kannattavuutta. Kuntien yhteistyönä tehdyt laskelmat osoittavat, että liitokset kiristävät eniten kaarinalaisten verotusta. Piikkiöläisistä ne tekevät suurimpia voittajia.

Laskelmat perustuvat kuntien viime vuoden tilinpäätöksiin. Niissä on arvioitu, millä kunnallisveroprosentilla kunkin kunnan talous saadaan tasapainoon.

Ellei liitoksia synny, Piikkiön kunnallisveroprosenttia on nostettava nykyisestä 19,25:stä peräti 22,45:een, jotta talous tasapainottuu. Kaarinan ja Piikkiön yhdistyminen on Piikkiölle selvästi edullisin vaihtoehto. Siinä piikkiöläiset pääsevät kuiville 0,23 prosenttiyksikön korotuksella.

Jos Kaarina, Paimio, Piikkiö ja Sauvo lyövät hynttyynsä yhteen, runsaan 42 000 asukkaan kunnan talous on tasapainossa 19,88 prosentin kunnallisverolla. Jos Kaarina jää liitoshankkeesta syrjään, ja syntyy kolmen kunnan Peimari, uuden kunnan veroprosentti on nostettava 21,00:een.

Laskelmien mukaan itsenäisen Paimion talous tasapainottuu 20,19 prosentin kunnallisverolla. Peimarin kuntien ja Kaarinan liitos näyttäisi tuovan pientä helpotusta Paimion veronkorotuspaineisiin, mutta pelkän Peimarin kunnan muodostaminen vaatii hieman rankempaa verotusta kuin itsenäisenä pysyminen.

Sauvossa tilanne on samansuuntainen kuin Paimiossa. Laskelmien mukaan pelkkä Peimarin kuntien yhdistyminen tulee sauvolaisille veronmaksajille kalliimmaksi kuin itsenäisenä pysyminen. Pienimmällä kunnallisveron korotuksella sauvolaiset pääsevät, jos Kaarina innostuu kuntaliitoksesta Peimarin kuntien kanssa.

Nähtäväksi jää, miten Kaarina suhtautuu liitosvaihtoehtoihin. Laskelmien mukaan Kaarina pärjää itsenäisenä 18,57 prosentin kunnallisverolla.

    © Kunnallislehti Paimio-Sauvo-Kaarina