|
| Kunnallislehti 4.9.2007 |
Lander toivoo rehellisiä ja koskettavia teoksia
| |
 |
| Kirjailija Leena Landerin pitkä odotus palkitaan tammikuussa, kun elokuvateattereissa ensi-iltansa saavat sekä Tummien perhosten koti että Käsky. Kirjailijan mielipiteitä on kuultu muun muassa näyttelijöiden ja kuvauspaikkojen valinnassa, ja kuvauksiakin Lander on käynyt seuraamassa, mutta enimmäkseen mielessä ovat jo muut projektit. |
|
Kirjailija Leena Landerin pitkä odotus palkitaan tammikuussa, kun elokuvateattereissa ensi-iltansa saa Tummien perhosten koti. Samaan aikaan ensi-iltaan tulee myös Landerin toiseen romaaniin, Käskyyn, perustuva elokuva.
Elokuvien päätyminen valkokankaalle yhtä aikaa on Landerin mukaan sattumaa. Elokuviin liittyy omanlaisensa historiakin. Kun Käskystä Lander kävi keskusteluja ohjaaja Aku Louhimiehen kanssa ennen kuin romaanista oli riviäkään kirjoitettuna, Tummien perhosten kodin oikeudet ehtivät pölyyntyä viisitoista vuotta Hollywoodissa.
Hollywood-elokuvan toteutumatta jääminen ei kuitenkaan ole pettymys Landerille.
– Tiedän, että sinne ostetaan paljon ja että moni käsikirjoitus hautautuu muiden alle, Lander toteaa.
Lander ei myöskään usko, että olisi tienannut Hollywood-elokuvalla enempää kuin kotimaisella. Kirjailija pitää ylipäätään laatua tärkeämpänä tekijänä kuin rahaa.
Tummien perhosten kodin suhteen jo toivonsa heittänyt Lander iloitsee aidosti siitä, että Markus Selin osti oikeudet takaisin Suomeen ja että elokuva vihdoinkin toteutuu.
– Se on kuitenkin kirjoistani elokuvallisimpia, Lander sanoo.
Lander uskoo suomalaisen kuvaustiimin sopivan parhaiten romaaniensa kuvaamiseen. Hän korostaa suomalaisen ammattitaidon työllistämisen tärkeyttä. Ohjaajat saavat Landerilta tuen työlleen, kumpaakaan hän ei ole lähtenyt neuvomaan. Myös käsikirjoitukset hän on uskonut muille.
– Kun on jo käynyt kirjan läpi kymmenien kääntäjien kanssa, tekee elävän mieli eteenpäin. Elokuva on oma taiteenlajinsa, joten en lähde mestaroimaan sillä saralla. Tekijöille pitää antaa luotto, Lander kommentoi.
Kuvauksissa Landeria on kiinnostanut eniten ammattilaisten työskentely. Käskystä Lander mainitsee kohtauksen, jossa kylmissään olevat näyttelijät joutuvat hyppäämään jäiseen veteen.
– Sellaista on helppo kirjoittaa, mutta kohtausta seuratessa mietin, että minäkö tämän rääkkäyksen kehittelin.
|