|
| Kunnallislehti 14.9.2007 |
Paimion AKK valitsi vuoden opiskelijan ja kouluttajan
Paimion ammatillinen aikuiskoulutuskeskus nimesi torstaina oppilaitoksen vuoden aikuisopiskelijaksi Kalervo Tuomen ja vuoden aikuiskouluttajaksi Jussi Riipin. Valinnat ovat osa meneillään olevaa, järjestyksessä kymmenennettä aikuisopiskelijaviikkoa.
Vuoden aikuisopiskelijan valinnasta vastaavat oppilaitoksen kouluttajat, aikuiskouluttajan valitsevat opiskelijat ja PAKK:n henkilökunta yhdessä. Vuonna 1981 syntynyt Tuomi opiskelee PAKK:ssa työnsä ohessa hankkien ammatillista lisäkoulutusta sähköalan peruskoulutukseensa. Valinnan perusteluina olivat mm. opiskelun aktiivisuus ja hyvän ilmapiirin luominen koulutusryhmiin.
Aikuiskouluttajaksi valittu Jussi Riippi on työskennellyt PAKK:ssa jo pari vuosikymmentä. Oppilaiden arvioissa hänet on todettu oppilaille ja työlleen omistautuvaksi, kärsivälliseksi ja rauhalliseksi opettajaksi. Henkilöstö lisäsi luetteloon vastuullisuuden opettajana.
|